Las Vegasin F1-viikonlopun ensimmäinen ajosessio päättyi nopeasti karmeaan farssiin.
Uhkapelin luvatussa maassa ajettavan kilpailun järjestäjät näyttävät epäonnistuneen pahasti.
Radan varrella ollut viemärin kansi oli päässyt irtoamaan.
Ferrarin Carlos Sainzin auto osui ensimmäisissä harjoituksissa katuradalla olevaan kuoppaan ja jäi radalle. FIA on vahvistanut, että se tutkii asiaa. Viemärien kannet on syytä kiinnittää katuratakilpailuissa tukevasti paikoilleen, jotta hengenvaarallisilta onnettomuuksilta vältytään.
Ensimmäisiä harjoituksia ehdittiin ajamaan alle 10 minuuttia.
Punaisen lipun jälkeen kisajärjestäjät kertoivat, ettei harjoitussessiota enää jatketa.
Toiset harjoitukset alkavat Suomen aikaa kello 10 eli paikallista aikaa puoliltaöin. Las Vegas on järjestänyt edellisen kerran F1-kilpailun vuonna 1982.