Formula ykkösten pahnanpohjimmaisiin talleihin lukeutuvalta Williamsilta uhkaavat autot loppua jälleen kesken. Tällä kertaa tiimillä on vaikeuksia varustaa kahta autoa kahden viikon päästä Kiinassa ajettavaan seuraavaan osakilpailuun.
Williamsin autot ovat olleet kolmessa kolarissa kahden viikon aikana, ja on mahdollista, että Williamseja nähdään Kiinassa vain yksi.
Viikonlopun Japanin gp:ssä Williamsiaan runteli ensin harjoituksissa Logan Sargeant, ja sunnuntain kisassa omaansa kolhi rajusti Alexander Albon. Albon kolaroi myös kaksi viikkoa aiemmin Australiassa, joten varaosat alkavat käydä vähiin tallilla.
Williamsilla on vain noin viikko aikaa saada Albonin Japanissa kolhima ajokki kuntoon, sillä autot rahdataan Kiinaan jo ensi viikon alussa.
– Kolme isoa kolaria, joissa suurin piirtein kaikki varusteet rikkoutuvat, on valtava juttu mille tahansa tallille. Kokonaisen kauden aikana tuollaisen kanssa pärjää, mutta muutaman kisan sisään, silloin on vaikeaa, brittitallin pomo James Vowles päivitteli F1-sarjan sivustolla.