F1-pomo ottaa kantaa Verstappen-jälkipyykkiin – "Asiat käytävä läpi ennen tuomioita"

Ross Brawn
Ross Brawn.xpbimages.com
Julkaistu 25.10.2017 15:23
Toimittajan kuva

Aleksi Virtanen

aleksi.virtanen@mtv.fi

Formula 1 -sarjan urheilujohtajan Ross Brawnin mukaan F1 tarvitsee parempia keinoja kyseenalaisten tilanteiden tuomitsemiseen.

Max Verstappenin viimeisen kierroksen ohitus Kimi Räikkösestä Yhdysvaltain GP:ssä nosti valtavan melun F1-sarjan tuomariston toiminnasta. Verstappen sai ohituksesta aiheellisen rangaistuksen, mutta närää herätti monen muun kuljettajan pääsy vastaavanlaisista tilanteista kuin koira veräjästä.

Brawnin mukaan samanlaisissa tilanteissa tulisi kuulla tallin sekä kuljettajan mielipide ennen päätöksentekoa.

– Kun häly kyseisen tilanteen ympärillä laskeutuu, olisi tärkeää käydä tapahtumat läpi ennen tuomioiden antamista, Brawn kertoi kilpailun jälkeen tekemässä kirjeessään.

– Jokaisessa urheilulajissa teknologia on yhä tärkeämmässä roolissa. Se auttaa tuomareita tekemään entistä tarkempia päätöksiä.

Verstappen sai sääntöjenvastaisesta ohituksestaan aikarangaistuksen, joka pudotti hänet palkintopallilta.

Tuoreimmat aiheesta

F1