Kauniit ja rohkeat -tähti Kimberlin Brown uskoo tietävänsä syyn sille, miksi yleisö rakastaa pahishahmo Sheila Carteria kaikista tämän kammottavista teoista huolimatta.
Yhdysvaltalainen saippuasarja Kauniit ja rohkeat saapui suomalaisten televisioruutuihin tammikuussa 1992. Yhdysvaltalaisten olohuoneessa kyseistä sarjaa oltiin katsottu jo lähes viiden vuoden ajan.
Yksi sarjan katsojia vuodesta toiseen hätkähdyttänyt hahmo on megapahis Sheila Carter. Toinen toistaan kierompia ja hurjempia temppuja tehnyttä hahmoa on tituleerattu jopa maailman tunnetuimmaksi saippuasarjapahikseksi.
Sheilaa tähdittävä näyttelijä Kimberlin Brown kertoo MTV Uutisille, että hänen hahmonsa on muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana.
– Useimmat oppivat virheistään ja menevät eteenpäin tullakseen paremmiksi ihmisiksi, kun taas Sheila oppii virheistään ja oppii, kuinka olla jäämättä kiinni uudelleen.
Lue myös: Kauniit ja rohkeat -tähti Kimberlin Brown paljastaa MTV Uutisille kamalimman asian, jonka hänen Sheila-roolihahmonsa on tehnyt
Kauheuksia vuodesta toiseen tehtaillut Sheila yrittää kuitenkin Brownin mukaan todella olla parempi ihminen. Näyttelijän kertoo, ettei hänen hahmonsa halua mitään niin paljon, kuin päästä osaksi poikiensa elämää.
Brown ajatteleekin hahmonsa olevan väärinymmärretty.
– Juuri nyt hän haluaa vain viettää aikaa poikansa ja pojanpoikansa kanssa, ja hänen tiellään seisoo jälleen kerran ihmisiä huolimatta siitä, miten hän on saattanut kunnostaa itsensä.
Brown kertoo kehittäneensä mielessään Sheilalle taustatarinan, jonka mukaan hahmo on kasvanut kammottavissa olosuhteissa. Kasvuolosuhteet muovasivat Sheilasta sellaisen, kuin hän nykyään on.
Brown uskoo kehittämänsä taustatarinan olevan syy sille, että Sheila on niin rakastettu pahis.
– Kaikki mitä hän on ikinä halunnut olla, on rakastettu ja olla kykeneväinen rakastamaan jotakuta. Luulen, että yleisöni näkee hänet hahmona jota voi sympatisoida, koska he huomaavat sen.
Kammottavin teko
Sheila on tehnyt 30-vuotisen televisiohistoriansa aikana monenlaisia kauheuksia, muun muassa murhanyrityksiä ja kidnappauksia.
Brownin mielestä kaikkein pahin asia, jonka hänen roolihahmonsa on koskaan tehnyt, on syntymämerkin leikkaaminen vauvalta, jottei toinen hahmo tunnistaisi vauvaa omakseen.
Brown kertoo pohtineensa, miten amerikkalainen tv-yleisö antaisi hänen hahmolleen kyseisen teon anteeksi.
– Vastaava tuottaja Ed Scott soitti minulle ja kehotti minua pitämään matalaa profiilia muutama viikko jakson esittämisen jälkeen, Brown paljastaa.
Hän kertoo kohtauksen olleen hänelle äitinä vaikea.
– Minulla on kaksi omaa lasta. Jos joku koskisi lapsiini tuolla tavoin, hänellä on Kimberly vastassaan, Brown toteaa.