F1-sarjaan palaava Fernando Alonso ei ole ainakaan menettänyt itseluottamustaan tai itsevarmuuttaan sapattivuosiensa aikana. Alonso tekee virallisen paluunsa kuninkuusluokkaan viikonloppuna Bahrainissa.
Alonso, 39, vetäytyi F1-sarjasta kauden 2018 jälkeen. Nyt hän tekee paluun, kun hän hyppää entisen Renaultin, nykyisen Alpinen rattiin.
Espanjalainen kuuluu F1:n konkarikastiin Kimi Räikkösen, Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin kanssa. BBC:n haastattelussa Alonso sanoo pitävänsä siitä, miten F1-sarjaan on saatu paljon uusia huippulupauksia.
– Esimerkiksi Max Verstappen on ollut huipulla jo vuosien ajan. Mutta hän kuuluu yhä nuorempaan sukupolveen, Alonso käy läpi F1:n nykytilaa.
Alonso hehkutti myös "heikoimmissa talleissa" ajavien kuljettajien tasoa.
Mutta jos puhutaan kuljettajien paremmuudesta – Alonso jakaa varsin pöyhkeän näkemyksen.
Alonsolta kysyttiin siitä, pystyykö Alpine kilpailemaan esimerkiksi Mercedestä tai Red Bullia vastaan.
– Se voi olla iso haaste, mutta olen silti parempi kuin he, Alonso murjaisi, viitaten muun muassa F1-supertähtiin Hamiltoniin ja Verstappeniin.