Fernando Alonsolle kovia syytöksiä aika-ajon taktikoinnista: "Tuon jätkän pitää saada rangaistus"

17.57742273
Fernando Alonso tukki muilta tien Azerbaidzhanin GP:n aika-ajoissa.
Julkaistu 11.06.2022 18:07
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Jatkoon riittäneen kierroksen Azerbaidzhanin GP:n aika-ajojen avausosiossa tehneen Fernando Alonson toiminta parannusta yrittäneiden edellä ihmetytti kilpakumppaneita. Pilasiko espanjalainen muiden kierrokset tahallaan?

Alonso tuli muiden tavoin radalle, kun aika-ajojen ensimmäistä osiota jatkettiin vielä parin minuutin ajan Lance Strollin ulosajon jälkeen.

MTV seuraa: Valtteri Bottas vei jännityksen tappiin asti – täpärästi toiseen osioon

Ongelmana oli, että aikaa lämmittelykierroksella oli vain hyvin vähän, joten radalle syntyi ruuhkaa. Alpine-kuski Alonsolla oli tuossa vaiheessa 15 parhaan joukossa jatkoon riittävä aika, ja hän päätti lähteä radalle köröttelemään muiden tientukkeeksi.

Lopulta Alonso ajoi pitkäksi mutkassa 15 aiheuttaen keltaiset liput. Tämä pilasi kierroksen muun muassa Williamsin Alexander Albonilta. Brittikuski oli välittömästi sitä mieltä, että Alonso teki tempun tahallaan. Albon putosi jatkosta ja Alonso jatkoi seuraavaan osioon 11. sijalla.

– Tuon jätkän pitää saada rangaistus. Hänen pitää saada. Tämä on naurettavaa. Hän teki sitä koko kierroksen ajan. Hän ajoi tahallaan hiljaa. Oli niin ilmiselvää, miten hän meni ulos radalta. Aivan naurettavaa. Hän jarrutti niin aikaisin ja meni silti ulos radalta, Albon kiivaili tiimiradiossa.

Albonin ja Strollin lisäksi Williams-kuski Nicholas Latifi ja Haasin Kevin Magnussen ja Mick Schumacher putosivat jatkosta. Sen sijaan Valtteri Bottas eteni viimeisenä jatkoon.

Tuoreimmat aiheesta

F1