Kahden vuoden sapattivapaan jälkeen F1-sarjaan palaava Fernando Alonso joutui vastaikää pyöräilyonnettomuuteen, minkä jäljiltä hänet vietiin sairaalaan. F1-talvitesteihin osallistuvan Alonson mukaan hän on kunnossa, joskin edessä on uusi leikkaus.
LUE: Valtteri Bottakselle takaisku heti kauden alkuun – Kimi Räikkösen haamuaika sai vitsiniekat vauhtiin: "Olen varma, ettei hänen vaimonsa silti anna hänen ajaa"
39-vuotias espanjalainen oli osallisena pyöräilyonnettomuudessa helmikuussa Sveitsin Luganossa. Alonso törmäsi parkkipaikalle kääntyneeseen autoon niin, että hän sai vammoja muun muassa leuan alueelle.
Alonsolle tehtiin operaatio, minkä jäljiltä hän joutui parin viikon mittaiselle harjoitustauolle.
Tällä kaudella Alpine-tallissa ajava Alonso pystyi kuitenkin matkaamaan Bahrainiin, jossa tämän kauden talvitestit käynnistyivät perjantaina.
– Olen kunnossa. Kolarin jälkeen vietin kotona seuraavat kymmenen päivää kaikessa rauhassa. Sen jälkeen saatoin palata taas normaaleiden rutiinien ja harjoitteiden pariin, Alonso sanoi Bahrainissa.
Alonson mukaan kolari ei vaikuta hänen ajamiseensa, eikä hän joudu taistelemaan kipujen keskellä.
– Minun pitää poistaa kaksi titaanilevyä leuan yläosasta. Mutta se operaatio tehdään vasta kauden jälkeen, Alonso sanoi kolariin liittyviin jälkiseurauksiin.