FIA tutkimaan Alonson onnettomuutta

Fernando Alonso, 2015, kolari, Barcelona
Fernando Alonson autoa kyyditettiin ulosajon jälkeen varikolle.Sutton Motorsport Images
Julkaistu 26.02.2015 12:54

MTV SPORT

Kansainvälinen autoliitto FIA osallistuu McLaren-kuljettaja Fernando Alonson sunnuntaina Barcelonassa tapahtuneen ulosajon tutkimuksiin.

Aivotärähdyksestä kärsinyt Alonso kotiutui sairaalasta keskiviikkona kolme vuorokautta ulosajon jälkeen. Kattojärjestö haluaa päästä perille espanjaisen onnettomuuden taustoista.

– Tutkimme tapauksen erittäin tarkaan, jotta ymmärrämme sen syyt ja näemme, mitä yhteisö voi ottaa siitä opikseen, kommentoi FIA:n tiedottaja Pariisissa uutistoimisto AP:n mukaan.

Espanjalaisen ulosajon ympärillä on liikkunut paljon spekulaatioita. Saksalaisen Sport Bild -lehden mukaan FIA on jo pyytänyt McLarenia toimittamaan onnettomuutta koskevan telemetriadatan käyttöönsä.

– McLarenin olisi syytä julkaista data kaikkien nähtäville, jotta epäilykset asian ympärillä hälvenevät, ohjeisti ex-tallipäällikkö Gerhard Berger.

Tuoreimmat aiheesta

F1