Finanssiala: Älkää koskeko sijoitusrahastojen verotukseen – muuten rahastot muuttavat ulkomaille

18:59img
Markkinaraati: Vuokra-asumisen suosio kasvussa
Julkaistu 18.03.2019 10:08

MTV UUTISET – STT

Finanssiala varoittaa poliitikkoja muuttamasta sijoitusrahastojen verotusta sijoittajien kannalta epäedullisempaan suuntaan. Etujärjestön mukaan uhkana on, että rahastot siirtyvät ulkomaille.

Järjestö kertoo, että rahastotoiminnan siirtäminen esimerkiksi suuriin rahastomaihin Luxemburgiin ja Irlantiin on yksinkertaista.

Finanssialan toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi painottaa, että kotitalouksien halukkuus sijoittamiseen ja säästämiseen paranee, kun tarjolla on erilaisia sijoitusmuotoja, joiden verotus on riittävän yksinkertaista ja pitkäjänteistä.

Järjestö huomauttaa, että rahastot ovat tärkeä sijoituskohde yli miljoonalle suomalaiselle. Järjestön tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että tyypillisimmät rahastosäästäjät ovat alempia toimihenkilöitä ja työntekijöitä.

Tuoreimmat aiheesta

Sijoittaminen