Kantaverkkoyhtiö Fingrid on päivittänyt tänään arviotaan sähkön riittävyydestä tulevana talvena. Arvioon vaikuttaa Olkiluoto 3:n käyttöönoton viivästyminen.
Fingridin mukaan kotimaista tuotantokapasiteettia on saatavilla aiemmin arvioitua vähemmän. Näin ollen sähkön säästämisen ja käytön ajoittamisen tärkeys korostuu entisestään.
Olkiluoto 3:n aikataulun viivästymisen takia riski sähköpulaan joutumisesta kylmänä talvipäivänä on kasvanut, Fingrid kertoo. Teollisuuden Voima kertoi perjantaina Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon alkavan tammikuun sijasta helmikuussa.
Fingrid arvioi sähkön käytön kulutushuipun olevan tulevana talvena 14 400 megawattia. Kulutus on tyypillisesti korkeimmillaan tammi-helmikuun pakkasilla.
– Joulukuun ensimmäisen viikon aikana olemme todenneet, että alkusyksystä tehty arvio kotimaisen sähköntuotannon saatavuudesta on oikea lukuun ottamatta Olkiluoto 3:n valitettavaa viivästymistä.
– Syksyllä alkanut sähkön säästäminen ja yritysten sekä kuntien vapaaehtoinen sähköjärjestelmän tuki -menetelmä parantavat kuitenkin näkymää talven sähkön riittävyyden kannalta huomattavasti. Näillä toimenpiteillä pystymme ehkäisemään sähköpulan riskiä, Fingridin voimajärjestelmän käytön johtaja Tuomas Rauhala kertoo tiedotteessa.