Finnair perui kaikki lentonsa Venäjän ilmatilassa tältä viikolta – siitä eteenpäin tilanne on auki: "Huomattavia taloudellisia vaikutuksia"

Finnair
Lehtikuva
Julkaistu 28.02.2022 09:51
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Eilen sunnuntaina Finnair ilmoitti usean muun eurooppalaisen lentoyhtiön tavoin peruvansa lentonsa Venäjän ilmatilassa viikon ajaksi 6.3. saakka.

Tänään lentoyhtiö tiedotti, että Venäjän ilmatilan mahdollisella sulkemisella on huomattavia taloudellisia vaikutuksia Finnairiin. Tämänpäiväinen tiedote ei millään tavalla kumoa eilistä tiedotetta, vaan kyse on Venäjän mahdollisen ilmatilan sulkemisen ennakoinnista, selventää Pauliina Palttala Finnairin viestinnästä.

– Emme ota kantaa Venäjän ilmatilan sulkemiseen, koska tilanne on epävarma. Varaudumme tekemään varasuunnitelmia, mikäli Venäjän ilmatila suljetaan ja tilanne pitkittyy, Palttala sanoo.

Finnair työstää parhaillaan vaihtoehtoista liikenne- sekä kustannussäästösuunnitelmaa tilanteen pitkittymisen varalle ja tiedottaa näistä tulevien viikkojen aikana.

STT kertoo, että EU:n suljettua ilmatilansa venäläiseltä lentoliikenteeltä Venäjä on vastannut sulkemalla omaa ilmatilaansa erinäisiltä eurooppalaisilta lentoyhtiöiltä. Finnairilta ilmatilaan pääsyä ei ole toistaiseksi evätty.

Helsingin pörssin avauduttua Finnairin kurssin arvo oli romahtanut 19 prosentilla.

Tuoreimmat aiheesta

Finnair