Fortumin hallissa Riihimäellä syttyi tulipalo: paikalla käsitellään vaarallisia jätteitä – hätiin riensi 16 pelastuslaitoksen yksikköä, mutta liekit saatiin aisoihin käsisammuttimella

1:49img
Video: Energiayhtiö Fortum saa vihdoin havittelemansa määräysvallan saksalaisesta energiayhtiö Uniperista.
Julkaistu 18.01.2020 11:14
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Samassa hallissa käsitellään vaarallisia jätteitä, mutta henkilökunnan ripeän toiminnan ansiosta palo ei ehtinyt levitä.

Hätäkeskus sai kello 10.32 lauantaina aamupäivällä ilmoituksen Fortum Waste Solutions hallipalosta Riihimäellä. Halli sijaitsee Kuulojankadulla.

Paikalle lähti ainakin 16 pelastuslaitoksen yksikköä. Alkutietojen mukaan kyseessä oli suuri rakennuspalo.

Fortumin viestintäjohtajan mukaan kyseessä oli pienen tulipalon alku, jonka henkilökunta sai ripeästi sammutettua käsisammuttimella.

– Palo oli hallissa, jossa käsitellään vaarallisia jätteitä, mutta se ei ehtinyt levitä. Mitään vaarallisia kaasuja ei päässyt syntymään eikä henkilövahinkoja ole syntynyt, kertoo viestintäjohtaja Mark Autio.

Riihimäen tuotan­to­laitos tuottaa kauko­lämpöä ja sähköä Riihimäen ja Hyvinkään alueen asukkaille ja kiinteis­töille. Voima­lai­toksen polttoai­neena hyödyn­netään teolli­suuden ja kaupan jätteitä sekä yhdys­kun­ta­jä­tettä.

Tuoreimmat aiheesta

Riihimäki