Matti Hagman oli Suomen jääkiekon kautta aikojen paras keskushyökkääjä ja lahjakkuus vailla vertaa, sanoo HIFK:ssa pitkään johtotehtävissä toiminut Frank Moberg.
Mobergin mukaan hän oli etuoikeutettu saadessaan seurata Hagmanin uraa HIFK:ssa 1970- ja 1980-luvuilla. Mobergin mukaan "Hakki" teki taidoillaan heti suuren vaikutuksen liityttyään HIFK:n edustusjoukkueeseen.
- Hän osoitti taitonsa ja suuruutensa jäällä ensimmäisistä peleistä lähtien. Sittemmin hän masinoi meille mestaruuksia ja nappasi pistepörssivoittoja, Moberg muistelee.
Moberg toimi Hagmanin huippuvuosina muun muassa HIFK:n puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Ajoittain Moberg ja Hagman ottivat kiivastikin yhteen. Mobergin mukaan kiistoissa ei kuitenkaan koskaan ollut kyse mistään vakavasta.
- "Hakki" tiesi arvonsa, mutta hän ei ollut itsekäs. Hänellä oli äärimmäisen kova kritiikki itseään kohtaan ja joskus myös toisia kohtaan, Moberg sanoo.
- Hän oli älykäs oman tiensä kulkija, Moberg luonnehtii.
Moberg mainitsee, ettei Hagmanin poismeno tullut hänelle suurena yllätyksenä.
- Kyllähän sen valitettavasti näki, mihin suuntaan hänen terveytensä viime vuosina meni.
Hagmanin kuolemasta kertoi Ilta-Sanomat. Hän oli kuollessaan 61-vuotias.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
12:20
Edesmenneen Chester Benningtonin äiti tuntee olonsa petetyksi Linkin Parkin paluun jälkeen
-
12:15
Hyvinvointialueen kattohinnoittelu voi aloittaa hoivayritysten pudotuspelin: "Edessä on henkiinjäämiskamppailu"
-
12:12
Pääministeri Orpo Tavion Ukraina-päätöksestä: "Yksittäisellä ministerillä on omaa päätäntävaltaa"
-
12:03
Ulkoministeri Valtonen Tavion päätöksestä: Ei tietenkään muuta Suomen linjaa
-
11:53
Upea debyytti! Heili Sirviö eteni finaaliin X Gamesissa
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
11:31
Oliver ja Helena ostivat unelmiensa saaren Suomesta pilkkahintaan: "Edullisempi kuin tavallinen tontti"
-
11:22
Lahden murhasta vangittiin jo viides epäilty – toimi aiemmin kuskina tuhopolttomatkalla
-
11:22
Poliisi vaatii miestä vangittavaksi murhasta – yhteys Lahden murhaepäilyyn
-
10:56
Podcast: Riina-Maija Palander esitteli vain sääriään erikoisessa missikisassa – tavoitteli paikkaa myös Miss Suomi -kilpailussa
-
10:35
Helikopteri ennennäkemättömästi ilmaan? Jopa Hornet-hävittäjillä spekuloidaan Veikkausliigassa
-
10:10
Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
-
10:05
Pöllöraati Tavion yllätyspäätöksestä: "Synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan"
-
10:04
Säässä tapahtuu nyt raju käänne – Pekka Pouta: Tämä on viikonlopun hyytävin hetki
-
10:01
SM-liigaseura TPS:ään liittyy kummallinen piirre – tästä on kyse
-
09:55
Kallion mysteerimötikästä paljastui porattaessa yllätys: "Kahdesta vaihtoehdosta se kiehtovampi"
-
09:51
Varusmiesliitto haluaa lisää terveydenhuollon henkilökuntaa varuskuntiin
-
09:47
Kuinka takseista saadaan turvallisia? Poliitikot vaativat tiukempia toimia
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
Lataa lisää