Hittisarja Frendit pitää sisällään yhä paljon yllätyksiä. Fanit ovat tietämättään vaikuttaneet sarjan juonikuvioihin yllättävän paljon.
Supersuosittu komediasarja Frendit valloittaa AVAn tänään kello 22.30. Hittisarjaa seurataan tästä lähtien neljästi viikosta alkaen aivan ensimmäisestä jaksosta.
Vaikka sarjan viimeinen jakso esitettiin jo kymmenisen vuotta sitten, sarjan tekijöillä riittää yhä yllätyksiä kulisseista fanien ihmeteltäväksi.
Yksi sarjan luojista, Marta Kauffman, kertoi vastikään Mashable.com -sivustolle, että yksi sarjan kantavista teemoista oli alunperin tarkoitettu ohimeneväksi juonenkäänteeksi.
Neljännen kauden finaalijaksossa alkunsa saanut, yhden illan jutuksi alun perin kirjoitettu Monican ja Chandlerin suhde paisui tekijöiden yllätykseksi paljon aiottua syvemmäksi rakkaustarinaksi. Tästä on kiittäminen kaksikon yhteisen hotelliyön paljastaneen jakson studioyleisöä.
– Emme todellakaan tienneet, millaisen vastaanoton se saisi. Jouduimme keskeyttämään jakson kuvaukset, koska ihmiset kirkuivat, Kauffman kertoi hiljattain ATX tv-festivaalilla.
Fanien reaktiot kuultuaan käsikirjoitusta alettiin pohtia vakavasti uudelleen. Kaksikon romanssia oli pidetty hauskana juonikuviona, josta oli ollut tarkoitus hankkiutua eroon, mutta toisin kävi.
– Yhtäkkiä yleisö kertoikin meille, että he olivat odottaneet tätä ja meidän täytyi miettiä, kuinka jatkaa ja muuttaa suhdetta.
Monican ja Chandlerin suhteesta tulikin lopulta ohjelman vakain. Sarjan toisen kestoparin, Rossin ja Rachelin, kohtalo sen sijaan oli alusta alkaen selvä. Eroista ja yhteenpalaamisista huolimatta parin oli aina tarkoituskin päätyä lopulta yhteen.
Sitä, ettei pari olisi palannut viimeisessä jaksossa yhteen, harkittiin Kauffmanin mukaan noin neljän sekunnin ajan.
– Se olisi ollut tyhmää. Jo ensimmäisessä jaksossa selviää, että Ross rakastaa Rachelia, Kauffman kuittaa.