USA, 2009. Ohjaus: Hoyt Yeatman. Käsikirjoitus: Cormac Wibberley, Marianne Wibberley, Tim Firth, Ted Elliott, Terry Rossio. Kuvaus: Bojan Bazelli. Leikkaus: Mark Goldblatt, Jason Hellmann. Musiikki: Trevor Rabin. Tuotanto: Jerry Bruckheimer. Pääosissa (suom. ääninä): Lari Halme, Niina Herala, Jasper Pääkkönen, Ilari Johansson, Riku Suokas, Esko Roine, Antti LJ Pääkkönen, Kristo Salminen, Aku Laitinen, Antti JaakolaKesto: 90 min. Levittäjä: Walt Disney.
USA:n valtion salaisessa hankkeessa eläimistä koulutetaan vakoojia. Joukolle huippukoulutettuja marsuja kerrotaan, että niistä on geenimanipulaation tuloksena tullut superkyvykkäitä otuksia. Marsujen iskuryhmän johtaja on menestystä janoava Darwin, ryhmään kuuluvat myös aseiden asiantuntija Blaster ja urosmarsujen elämää naisellisuudellaan horjuttava Juarez. Kärpäselläkin on tärkeä homma havainnoida tilanteita kirjaimellisesti kärpäsenä katossa. Tiimin tietotekniikkamestari on Speckles-myyrä, joka on saanut tarpeekseen myyriin kohdistuvista negatiivisista asenteista. Tämä katkeruus johtaa myöhemmin myös harkitsemattomiin tekoihin.
G-Forcessa on pyrotekniikkaa, takaa-ajoja, mikrosiruja, satelliittiyhteyksiä, tietokoneviruksia, mukaan on sotkettu myös FBI ja jokin hämärä kansainvälinen rikollisliittouma. Vihollisten päämääränä on tuttuun tapaan maapallon tuhoaminen. Usean käsikirjoittajan yhteistyö on harvemmin johtanut unohtumattomiin tarinoihin. Nyt käsikirjoitus on kertakaikkisen kelvoton. Tolkullista juonta on vain silmän lumeeksi: elokuva on kokoelma huonosti peräkkäin asetettuja kliseitä ja tyhmää huumoria vailla sydäntä.
Ihmisnäyttelijöiden ja tietokonehahmojen yhteensovittaminen on sekin useimmiten kankeanlaista. Näin on myös G-Forcessa. Näin elokuvan 2D-versiona, mutta oli helppo arvailla missä kohdin 3D-efektit pomppivat päälle. Mutta eiväthän pelkät tehosteet tee elokuvaa - tai ei niiden ainakaan pitäisi. Se, että Carmina Burana soi toimintakohtauksen taustalla, ei sytytä tunnelmaa, jos keinot jännityksen ja viihteen luomiseen ovat muuten hukassa.
Tuottajaksi on värväytynyt elokuvan kultasormi Jerry Bruckheimer, mutta nyt hänen käsistään on putkahtanut ontto tuote vailla kohderyhmää. Humoristiset viittaukset Die Hardiin, Bondiin, Ilmestyskirjaan jne. ovat aikuisia varten, pieruvitsien muhkea varasto taas on suunnattu juuri koulunsa aloittaneille. Ne, joita jyrsijöiden ilmavaivat jaksavat naurattaa, eivät ymmärrä agenttisähellyksestä mitään. Yhteenvetona voisi sanoa, että tarina ei luultavasti kiinnosta tai viihdytä ketään, vaikka se kovasti yrittääkin miellyttää kaikkia. Loppuun on hätäisesti sysätty imelää sanomaa itseensä uskomisesta, tiimityöskentelyn voimasta ja perheen merkityksestä. Hyvien näyttelijöiden näkeminen turhanpäiväisissä elokuvissa tekemässä turhanpäiväisiä roolejaan nostattaa säälin tunteita. Tämä on toki turhaa, sillä eiväthän näyttelijät hyväntekeväisyydestä tai taiteen palosta ole G-Forcea lähteneet tekemään vaan silkasta rahasta.
Katso elokuvan traileri .
Teksti: Minna Karila