Gasellit-yhtye pitää festarikeikkoja hyvin erilaisina verrattuna klubikeikkoihin.
Helsingin Oulunkylässä vuonna 2008 perustettu Gasellit-yhtye on kiertänyt festareita kesäisin jo monta vuotta. Yhtyeeseen kuuluvat Jussi ”MusaJusa” Mikkonen, Tuomas ”Thube Hefner” Pietikäinen, Pekka ”Päkä” Salminen ja Miikka ”Hätä-Miikka” Niiranen.
Pietikäisen mukaan koronavuosien jälkeen festarikesät ovat tuntuneet erityisen siisteiltä. Festareilla ihmiset ovat erityisen vapautuneita.
– Se on erilainen fiilis, kun vedetään klubikeikka. Toki silloinkin ollaan vapaalla, mutta takaraivossa saattaa kolkuttaa maanantain työvuoro. Kesällä siitä ei ole tietokaan, vaan ihmiset ovat aivan irti, Pietikäinen kertoi MTV Uutisille.
Pietikäisen mukaan festareilla panostetaan nykyään enemmän ihmisten viihtyvyyteen.
Lue myös: Gasellit esiintyi hurjissa olosuhteissa Ruisrockissa vuonna 2022 – bändi oli vähällä keskeyttää keikan rajun rankkasateen takia
– Panostetaan ruokaan ja joka paikassa on kiva hengailualue. Ei ole enää vain pölyinen kenttä ja makkaraperunaa kentän laidalla. Festareita on monessa eri paikassa, ja on tullut kaupunkifestareita, Pietikäinen sanoi.
– Myös rap-musiikkiin keskittyneiden festareiden kokoluokka on kasvanut. 10 vuotta sitten ne olivat aika pieniä ja kotikutoisia, joissa oli ainoastaan rap-musiikkia. Nyt ne alkavat olla ihan samankokoisia kuin muutkin, Mikkonen jatkoi.
Festarimuistoista Pietikäiselle nousee mieleen erityisesti yksi kesä, kun he nukkuivat Provinssirockin koulumajoituksessa.
– Siellä oli paljon muitakin bändejä. Koulun edessä oli pieni jalkapallokenttä, niin siinä pelasimme johonkin aamukuuteen asti jalkapalloa muiden bändiläisten kanssa. Blind Channel taisi olla esiintymässä silloin. Tämä on ollut joskus 2012 tai 2013, Pietikäinen muisteli.