Justin Gatlin naureskeli Lontoon MM-kisojen 100 metrin alkuerien jälkeen, ettei Usain Boltin jäähyväisiä voi olla huomaamatta.
11-kertainen maailmanmestari ja kahdeksan olympiakultaa voittanut Bolt hyvästelee arvokisa-areenat Lontoossa. Valovoimainen tähti on jatkuvasti huomion keskipisteenä, ja hän osaa myös ottaa yleisönsä.
Kilpakumppani Gatlin vitsaili Boltin ympärillä pyörivästä show'sta toimittajajoukolle alkueräjuoksunsa jälkeen.
– Hän on persoona. Tapasimme lämmittelyradalla ennen alkuerää. Siellä on rento tunnelma, hän nauttii muutamista viimeisistä kisoistaan, Gatlin kommentoi ja ennusti samalla myös Boltin tulevaisuutta.
– Sanoin hänelle, että "pidät vain välivuoden ja tulet takaisin". Hän nauroi minulle, joten saa nähdä. Lyön vetoa sen (paluun) puolesta, hyväntuulinen Gatlin päätti. Justin Gatlin juoksi alkuerissä ajan 10,05.imago/Colorsport/ All Over Press
Gatlin ja Bolt rullasivat voittoihin omissa alkuerissään. Semifinaalit ja loppukilpailu juostaan lauantai-iltana.