Gazassa useita kuollut ruokakuljetusten luona syntyneessä kaaoksessa – kolme ammuttiin

7:12img
Katso myös: Gazassa on tällä hetkellä maailman suurin kriisi nälänhädän suhteen: "Tapahtuu asioita, joita emme ole elinaikanamme nähneet."
Julkaistu 30.03.2024 13:23(Päivitetty 30.03.2024 13:52)

MTV UUTISET – STT

Tuhannet ihmiset olivat kokoontuneet odottamaan noin 15:tä avustusrekkaa, kun alueella kuului laukauksia.

Gazassa viisi ihmistä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut tai loukkaantunut avustustarvike- ja ruokakuljetusten luona syntyneessä kaaoksessa, kertoo palestiinalainen Punainen puolikuu. Punaisen puolikuun mukaan kolme kuolleista ammuttiin.

Tuhannet ihmiset olivat kokoontuneet odottamaan noin 15:tä avustusrekkaa, kun alueella kuului laukauksia. Uutistoimisto AFP:lle puhuneiden silminnäkijöiden mukaan osa laukauksista oli tilannetta valvovien gazalaisten varoituslaukauksia, mutta myös israelilaissotilaat avasivat tulen. Silminnäkijöiden mukaan ihmisiä jäi myös liikkuvien rekkojen alle.

Israelin asevoimien mukaan sillä ei ole mitään tietoa kyseistä tapahtumasta.

YK on varoittanut Gazan olevan nälänhädän partaalla. YK:n mukaan katastrofaalinen nälkä uhkaa jopa 1,1 miljoonaa ihmistä. Ihmisten on jo nyt kerrottu syövän nälkäänsä esimerkiksi ruohoa ja eläinten rehusta jauhettua jauhoa.

Muun muassa YK on syyttänyt Israelia siitä, että se on estänyt ja vaikeuttanut avustuskuljetusten pääsemistä Gazan kaistalle.

Maaliskuun alussa Hamasin alainen Gazan terveysministeriö kertoi ainakin 20 avustustarvikkeita jonottamassa olleen ihmisen saaneen surmansa tulituksessa Gazassa. Lisäksi yli 150 ihmisen kerrottiin haavoittuneen.

Terveysministeriö on syyttänyt tulituksesta Israelia. Israelin asevoimat on kiistänyt tulittaneensa avustuksia odottaneita ihmisiä kohti.

Tuoreimmat aiheesta

Gaza