Genovan romahtaneen sillan kunnosta tiedettiin – tietoja ei kuitenkaan julkistettu

2:08img
Julkaistu 23.08.2018 19:25

MTV UUTISET – REUTERS

Genovan sillan romahtaminen johtui julkaisemattoman tutkimusten mukaan pääosin ruostumisesta.

Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan merituuli oli syövyttänyt jopa viidenneksen sementtiin upotettujen teräsvaijerien metallista.

Video: Sillan romahdus tallentui valvontakameran kuviin.

Lisäksi toisen, Milanon yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan sillan raskas liikenne aiheutti rapauttavaa resonanssi-ilmiötä.

Kumpaakaan tutkimusta ei julkistettu.Genovan pelastus

Pelastustyöntekijät etsivät eloonjääneitä romahtaneen sillan alta.

Kaikkiaan 43 ihmistä kuoli sillan keskiosan romahduksessa runsas viikko sitten.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat