Rennesin päävalmentaja Jorge Sampaoli on saamassa potkut ranskalaisseuran peräsimestä, kertovat L'Equipe ja Fabrizio Romano.
L'Equipen mukaan on hyvin todennäköistä, että Sampaoli saa kenkää ennen tulevana viikonloppuna pelattavaa Strasbourg-ottelua. Romanon mukaan seura on tehnyt jo päätöksensä ja virallinen tiedote julkaistaneen pian.
Sampaoli saapui Rennesin päävalmentajaksi marraskuussa, mutta argentiinalaisluotsi ei ole saanut joukkueen kurssia kääntymään.
Neljän ottelun tappioputkessa tarpova Rennes on valahtanut sarjataulukossa jo putoamisen partaalle sijalle 16.
Lue myös: Glen Kamaran siirtohuhu Saudi-Arabiaan puhuttaa – suorat sanat Huuhkajien ex-pelaajalta
Sampaolin potkuilla voi olla suuri vaikutus myös Rennesin suomalaispelaaja Glen Kamaran tulevaisuuteen.
Kamara joutui Sampaolin alaisuudessa sivurooliin ja on ollut sivussa joukkueen harjoitusvahvuudesta jo useamman viikon. Rennes on etsinyt Kamaralle tammikuun siirtoikkunan aikana uutta seuraa, ja suomalaista on viety huhuissa niin Englantiin kuin viimeisimpänä myös Saudi-Arabiaan.
Romanon mukaan mahdolliset siirtoneuvottelut ovat kuitenkin jäissä, sillä Kamara ja niin ikään lähtökuopissa ollut Mika Faye odottavat, miten seuran valmennustilanteelle käy.
Siirtoikkuna sulkeutuu 3. helmikuuta.