Gnistan tiedotti tiistaina hankkineensa tolppien väliin espanjalais-belgialaisen maalivahdin Alex Craninxin. 28-vuotias Craninx aloitti uransa Real Madridissa.
Espanjalaisjätissä Craninx edusti sekä Real Madridin C- että B-joukkuetta. Castillana tunnettu B-joukkue on tuottanut lukuisia pelaajia edustusjoukkueeseen asti.
Craninxin kanssa Real Madridin B-joukkueessa kaudella 2015-2016 pelasivat muun muassa seuran nykytähtiin lukeutuva Lucas Vazguez, Valioliigassakin nähty Sergio Reguilon ja AS Romaa tätä nykyä edustava puolustaja Mario Hermoso.
Malagassa syntynyt maalivahti pelasi myöhemmin Hollannissa Jong Spartassa, Espanjassa Cartagenassa sekä Norjassa Molde FK:ssa, jossa hän saavutti kaksi Norjan mestaruutta ja Norjan cupin voiton. Otteluita Moldessa kertyi kaikkiaan 17.
Viimeisimpänä Craninx on edustanut Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla CF Fuenlabradaa.
– Viime kauden maalivahtimme oli Veikkausliigan top 3 -tason torjuja, joten rima oli korkealla myös tätä kautta ajatellen. Alex erottui joukosta paitsi vaikuttavalla CV:llään, myös testijaksolla, joka vakuutti minut ja valmennuksen siitä, että saamme todellisen vahvistuksen joukkueeseemme, Gnistanin maalivahtivalmentaja Marko Frantsi sanoi seuran tiedotteessa.
– Hän on erittäin ulottuva ja ennakoi tilanteet erinomaisesti, mikä auttaa meitä puolustamaan boksia. Lisäksi hänen laadukkaat pitkät avauksensa tuovat uusia mahdollisuuksia pelinrakenteluun. Alex on myös johtaja ja ammattilainen, jolla on valtava työmoraali ja aito halu auttaa joukkuetta saavuttamaan seuraavan tason.
Gnistanin maalinsuulla nähtiin myös viime kaudella laatua, kun amerikkalainen Anthony Marcucci nousi sarjan maalivahtien eliittiin. Marcucci palaa tulevalla kaudella MLS-seura New York Red Bullsin organisaatioon.