Blake Lively käytti pikamuotiketjun vaatteita punaisella matolla, mutta valehteli niiden olevan vintagea.
Blake Lively tuli tunnetuksi Gossip Girl -sarjan Serena van der Woodsen -hahmona. Tuolloin nuorten idoliksi noussut Lively säväytti punaisella matolla ja toimi inspiraationa monien pukeutumiseen.
InStyle-lehti istutti Livelyn vastapäätä yhden ihailijansa, The Handmaid’s Tale -sarjan näyttelijän Sydney Sweeneyn kanssa puhumaan muodista ja omasta pukeutumisestaan.
Keskustelun aikana Lively teki erikoisen tunnustuksen. Vuonna 2005 Lively nähtiin Teen Choice Awards -gaalan punaisella matolla keltaisessa, Forver 21 -pikamuotiketjun mekossa. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa kerta, kun Lively pukeutui pikamuotiin.
– Käytin ketjun vaatteita kauemmin kuin olen myöntänyt. Aloin vain sanoa sen olevan vintagea, koska häpesin, Lively kertoi Sweeneylle.
Lähde: InStyle
Uusimmat
-
10:08
"Kuin tilaisit Netflixin vuodeksi": Meppiehdokkaat laittoivat suomalaisten maksut EU:lle mittasuhteisiin
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
Lataa lisää