Göteborgin ihme jäi vain kymmenen minuutin päähän – "Siihen asti tuntui hyvältä"

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kärsi niukan 1-2-tappion MM-karsintaottelussa maailmanrankingin kakkosta Ruotsia vastaan Göteborgissa. Helmareiden Ria Öling summasi ottelun jälkeen tuntemuksiaan MTV Urheilulle.

Öling syötti ensimmäisellä puoliajalla Linda Sällströmin tasoitusosuman. Maali oli Sällströmille maajoukkueuran 50:s. Fridolina Rolfö oli siirtänyt Ruotsin johtoon ottelun alkupuoliskolla vastahyökkäyksestä. 

– Aloitimme pelin huonosti. Aloitimme ehkä hiukan liian korkealta ja he pystyivät vyörymään meidän läpi. Sitten saimme hoidettua puolustuksen paremmaksi ja tiivimmäksi, Öling totesi.

– Minusta tuntui, että he vähän pelkäsivät nopeita hyökkääjiämme. Heidän puolustuslinjansa laski ja sen edessä oli tilaa. Välillä siihen ei pystytty pelaamaan, mutta kun pystyttiin, niin pääsimme kääntymään ja siitä se maalikin tuli, Öling kertoi.

Toisella puoliajalla Ruotsi painoi voimakkaasti päälle ja Suomi pystyi taistelemaan pisteestä aina ottelun loppuminuuteille. Taistelu ei kuitenkaan riittänyt, sillä Lina Hurtig pääsi kuittaamaan keskityspallosta Ruotsille 2-1-voittomaalin.

– Kova joukkue ja aikaa vähemmän, niin pitää tehdä nopeampia ratkaisuja. Sitten kun teimme niitä, niin pystyimme pelaamaan, Öling summasi.

– Se tuntui hyvältä voittomaaliin saakka. Tuntui kuin meillä olisi ollut se hallinnassa ja pystyimme puolustamaan tiiviisti eivätkä he päässeet vaarallisille paikoille, Öling jatkoi.

Tappion myötä Ruotsi kasvatti eron karsintalohkon kärjessä kuuteen pisteeseen. Suomi on toisena kuudella pisteellä. Helmarit kaatanut Irlanti on pelannut ottelun vähemmän ja sillä on neljä pistettä. Suomen seuraava ottelu on ensi vuoden huhtikuussa, kun vastaan vieraskentällä asettuu Slovakia.

Pääkuvan videolla Tulosruudun raportti Helmareiden ottelusta.

Lue myös:

    Uusimmat