Henkilökunta kertoo löytäneensä valkoista jauhetta Liz Trussin käytössä olleesta kartanosta sekä Downing Streetin tiloista, uutisoi brittilehti Guardian.
Lehden lähteiden mukaan löytö tehtiin Liz Trussin käyttämästä Cheveningin kartanosta viime kesänä vain päiviä ennen kuin Truss voitti konservatiivien puheenjohtajakisan ja nousi pääministeriksi. Kartanolla oli järjestetty lehden mukaan juhlat, joihin osallistui Trussin poliittisia liittolaisia.
Lisäksi erilliset lähteet kertovat lehdelle samankaltaisista löydöistä Downing Street 10:n toimistoista, kun Boris Johnson toimi pääministerinä.
Valkoista jauhetta kerrotaan löytyneen kahdesti sen jälkeen, kun pääministerin virka-asunnolla oli järjestetty illanviettoja koronarajoituksista huolimatta.
Trussin edustaja: Guardian ei ole esittänyt todisteita
Henkilökunnan jäsen väitti testanneensa löydettyä jauhetta vanupuikolla, joka muuttaa väriä joutuessaan kosketuksiin kokaiinin kanssa. Testin mukaan näytteessä oli kyseistä huumetta.
Cheveningin henkilökunta väitti löytäneensä kahdella erillisellä kerralla jälkiä valkoisesta jauheesta sivupöydältä.
Löydökset tehtiin henkilökunnan mukaan sellaisten iltojen jälkeen, jolloin Trussin tiedettiin viihdyttäneen vieraita kartanossa.
Guardianin mukaan mikään ei kuitenkaan kerro, että Truss tai Johnson olisivat käyttäneet huumeita tai olleet tietoisia huumeista. Lehden lähteet eivät ole kertoneet, kuka väitetystä valkoisesta jauheesta oli vastuussa. Guardianin tietojen mukaan Johnson ei edes ollut paikalla juhlissa, jonka jälkeen väitetyt löydökset tehtiin.
Trussin tiedottaja kiistää lähteiden esittämät väitteet
Trussin tiedottaja kiisti lähteiden esittämät väitteet jyrkästi ja lisäsi, ettei Guardian ole esittänyt todisteita väitteiden tueksi.
Johnsonin tiedottaja taas sanoi entisen pääministerin olevan yllättynyt väitteistä. Tiedottajan mukaan Johnsonin tietoon ei ole aiemmin tuotu mitään tietoja huumeiden käytöstä Downing Street 10:ssä.
Kokaiinin hallussapito on Britanniassa rikos, josta voi seurata jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistus tai rajoittamaton sakko.