Laulajapariskunta osti ensimmäisen yhteisen talon.
Laulajatähti Gwen Stefani ja countrylaulaja Blake Shelton ottivat ison harppauksen suhteessaan. Pariskunta osti Los Angelesista San Fernando Valleysta ison talon.
Lukaali tuli maksamaan parille 13,2 miljoonaa dollaria. Noin 1200 neliön talossa on kolme kerrosta. Talo on rakennettu yksityiselle alueelle, missä heillä on rauhaa kiinnostuneilta silmäpareilta.
Taloon kuuluu myös iso autotalli, uima-allas, elokuvateatteri ja oma kylpylä.
LUE MYÖS: Musiikin superpari aikoo naimisiin – yllättävä este hidastaa hääsuunnitelmia
Stefan myi yhdessä ex-miehensä Gavin Rossdalen kanssa omistamansa luksuslukaalinsa viime vuonna.
Pari on viettänyt karanteeniaikaa maaliskuusta lähtien Sheltonin tilalla Oklahomassa. Stefanin kolme poikaa ovat ollut heidän kanssaan tilalla.
Pari on pitänyt yhtä jo viiden vuoden ajan. He rakastuivat ollessaan tähtivalmentajia The Voice -ohjelmassa.
Molemmat olivat naimisissa heidän tavatessaan toisensa. Shelton ja Stefani hakivat avioeroa ex-puolisoistaan. Stefan oli naimissa 13 vuotta ja Shelton neljä ennen kuin he rakastuivat tulisesti toisiinsa. Rakastavaiset ovat puhuneet avoimesti suhteestaan lukuisia kertoja median välityksellä.
Lähde: InStyle.