Näyttelijä Gwyneth Paltrow on ilmoittanut hänen ja Coldplay-laulaja Chris Martinin erosta nettisivujensa kirjoituksessa.
Näyttelijä Gwyneth Paltrow, 41, julkaisi tiistaina nettisivuillaan tiedon hänen ja Chris Martinin, 37, erosta. Näyttelijä ja Coldplay-laulaja ovat pitäneet yhtä kymmenen vuotta ja heillä on kaksi lasta: Apple, 9 ja Moses, 7. Eroilmoituksen tullessa julki lomailee koko perhe yhdessä Bahamasaarilla.
Erosta kertova kirjoitus on erikoisesti otsikoitu “Conscious Uncoupling”, jonka voisi vapaasti suomentaa ”Tiedostava etääntyminen parisuhteesta”. Kirjoituksessa pari myöntää yrittäneensä tehdä työtä liittonsa eteen yli vuoden ajan, yksin ja yhdessä.
– Surusydämin ilmoitamme, että olemme päättäneet erota. Olemme tehneet paljon työtä liittomme eteen, mutta lopulta kaikesta rakkaudesta huolimatta, jatkamme erillämme. Tulemme kuitenkin aina olemaan perhe ja monin tavoin olemme nyt läheisempiä kuin koskaan.
Kirjoituksessa pariskunta toivoo saavansa elää rauhassa eroilmoituksesta huolimatta.
– Olemme ennen kaikkea vanhempia kahdelle uskomattoman ihanalle lapselle ja toivommekin teidän kunnioittavan perheemme yksityisyyttä. Emme ole koskaan käsitelleet yksityiselämän asioita julkisuudessa ja toivommekin, että voimme toimia myös nyt niin.