Haatainen MTV:n Uutisextrassa hallituksen kaavailuista: ”Ei voi olla niin, että pappeja pannaan vankilaan”

SDP valvojaiset
Lehtikuva
Julkaistu 02.09.2017 19:30

MTV UUTISET

SDP:n tänään valittu presidenttiehdokas Tuula Haatainen kommentoi MTV Uutisextra-ohjelmassa hallituksen aikeita tehdä laittomasti Suomessa olevien piilottelu rangaistavaksi.

– Minusta on aika ihmeellistä, jos inhimillinen auttaminen alkaa olla kriminalisoitua. Ei voi olla niin, että pappeja pannaan vankilaan, sanoo Haatainen MTV Uutisten haastattelussa Jyväskylässä.

Kirkko on Suomessa auttanut paperittomia muun muassa hätämajoittamalla heitä. Sisäministeri Paula Risikko (kok.) on sanonut, ettei muutoksessa ole kyse auttamisen sanktioimisesta, vaan uudistuksella tavoitellaan sitä, että viranomaiset pystyisivät tekemään työnsä.

Haatainen pitää tärkeänä estää sellaisen tilanteen syntyminen, jossa Suomessa olisi ihmisjoukko, jolla ei ole oikeuksia eivätkä viranomaiset tiedä keitä maassa on. Hän tehostaisi turvapaikkaprosessia ja palautuksia turvallisiin maihin.

Haatainen valittiin tänään SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Katso aiheesta uutisjuttu alta:

2:00img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa