Kiinnostaako kilpikonnien suojelu? Turismi on vahingollista merieläimille, mutta oma-aloitteinen matkailija voi kantaa kortensa kekoon kilpikonnien hyväksi vapaaehtoistyön kautta. Ympäristöjärjestön vapaaehtoisena voit päästä tositoimiin harvinaisten eläinten suojelemiseksi.
Helsingin Sea Life on mukana tukemassa kilpikonna-aseman rakennuttamista kreikkalaiselle Zakynthoksen saarelle. Zakynthos on valekarettikilpikonnien tärkein pesimäsaari Välimerellä, mutta valitettavasti myös turistit viihtyvät sen hienoilla hiekkarannoilla.
– Saarelle nousee infokeskus ja kilpikonnasairaala. Olemme toimittaneet sinne laitteita esimerkiksi vedenpuhdistukseen. Asema aukeaa ensi kesänä, projektissa mukana ollut Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin kertoo.
Dernjatinin mukaan turismi on kilpikonnien suurin uhka saarella. Monet pesimärannat ovat jääneet hotellien ja ravintoloiden alle, ja luonnonsuojelualueelle on sijoitettu jopa kaatopaikka.
– Kaatopaikka ylläpitää lokkikantaa, joka on myös oppinut saalistamaan kilpikonnanpoikasia. Lokit viettävät päivät kaatopaikalla, mutta osaavat saapua rannalle odottamaan niihin aikoihin kun poikaset kuoriutuvat, Dernjatin kuvailee.
Kreikan EU:lta saamat huomautukset luonnonsuojelun laiminlyönneistä eivät juuri tehoa, sillä maa kituuttaa talouskriisin kourissa.
Miten kilpikonnia autetaan?
Käytännön suojelutyötä pyörittävät vapaaehtoiset.
– Vapaaehtoiset kiertävät rantoja öisin ja pitävät turistit poissa. Päivällä vapaaehtoiset huolehtivat, etteivät ihmiset mene lähelle pesiä, Dernjatin kuvailee.
– He valistavat ihmisiä ja kiertävät esimerkiksi hotelleissa.
– Lisäksi vapaaehtoiset tekevät tärkeää perustutkimusta, esimerkiksi laskevat kuinka paljon kilpikonnia ja niiden pesiä on, kuinka paljon niissä on munia, kuinka moni muna kuoriutuu ja kuinka moni poikanen kuolee, Dernjatin listaa.
Kilpikonnasairaalassa pyritään auttamaan vammautuneita eläimiä, jotka ovat joutuneet esimerkiksi moottoriveneen ruhjomiksi. Joissain paikoissa kasvatetaan myös poikasia.
Matkatoimiston sijaan järjestö
Suojelutyöstä kiinnostuneita Dernjatin suosittelee ottamaan yhteyttä johonkin ympäristöjärjestöön, kuten vaikkapa Earth, Sea & Sky:hin.
– Voit joutua maksamaan itse jotain osallistumisesta. Järjestöillä ei usein ole mitään järkevää rahoitusta, vaikka ne tekevätkin tärkeää työtä.
Dernjatin varoittaa, ettei työ ole mitään luksuslomailua, vaan vapaaehtoiset voivat joutua majoittumaan esimerkiksi telttoihin.
– Monet menevät kuitenkin useana vuotena. Se on elämys, ja pääsee siinä näkemään niitä kilpikonniakin.
Studio55.fi/Milja Atu
Älä tee näin! Tietämättömät turistit koituvat kilpikonnavauvojen tuhoksi
Kuvat: Markus Dernjatin/Sea Life ja Colourbox.com