Halla-aho vahvistaa: PS-nuorilla ei sijaa perussuomalaisissa, puolueeseen perustettu uusi nuorisojärjestö sai jo puheenjohtajan

0:54img
Halla-aho ei saanut lauantaina suostuteltua puolueen nuorisojärjestön ylimääräistä kokousta puoluejohdon haluaman sääntömuutoksen kannalle.
Julkaistu 05.03.2020 11:48

MTV UUTISET–STT

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan puolueen nykyisellä nuorisojärjestöllä PS-nuorilla ei ole toimintaedellytyksiä. Perussuomalaiset on valmistellut uuden nuorisojärjestön perustamista.

Uuden nuorisojärjestön väliaikaiseksi puheenjohtajaksi nimetty Jenna Simula. Simulan mukaan uuden järjestön jäsenten on sitouduttava myös puolueeseen.

Halla-aho ja puoluesihteeri Simo Grönroos kertovat nuorisojärjestön tilanteesta tänään.

PS-Nuoret on ärsyttänyt puoluetta fasistisilla kannanotoillaan. Tuoreimman kohun käynnisti Toni Jalonen, kun hän Virossa pitämässään puheessa sanoi identifioituvansa fasistiksi. Hän oli nuorisojärjestön toinen varapuheenjohtaja, kunnes jätti tehtävän viime viikon alussa.

Halla-aho ei saanut lauantaina suostuteltua puolueen nuorisojärjestön ylimääräistä kokousta puoluejohdon haluaman sääntömuutoksen kannalle. Muutosesityksiin sisältyi esitys, että nuorisojärjestön jäsenyys edellyttäisi jäsenyyttä myös puolueessa. Puoluehallitus olisi saanut siten määräysvallan siitä, ketkä saavat olla nuorisojärjestössä mukana.

Nyt perussuomalaiset aikovat perustaa oman uuden nuorisojärjestön.
Halla-aho sanoi viikonloppuna, että puoluehallitus tekee päätökset emopuolueen ja nuorisojärjestön suhteista maaliskuun loppupuolella pidettävässä kokouksessa.

Lue myös: PS-Nuorten ex-varapuheenjohtaja perustelee eroaan terveydellisillä syillä

Perussuomalaisten nuorisojärjestön fasistikohun käynnistäjä haluaisi vielä pysyä puolueen jäsenenä

Tutkija olettaa, että perussuomalaisten uusi nuorisojärjestö joutuu tiukkaan kontrolliin

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa