MTV Uutiset seuraa tässä artikkelissa äärijärjestö Hamasin hyökkäyksestä seurannutta yhteenottoa Israelin kanssa.
|
Maanantai 9.10.
23.30: Egyptin ja Turkin presidentit vaativat väkivaltaisuuksien lopettamista
Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ovat vaatineet Hamasia ja Israelia lopettamaan väkivaltaisuudet välittömästi ja suojelemaan siviilejä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan Egyptin presidentin kanslia.
Presidentin kanslian tiedottajan mukaan presidentit olivat puhelinkeskustelussaan samaa mieltä siitä, että siviilejä ei pitäisi altistaa "uusille riskeille ja ihmishenkien menetyksille".
23.13: Ulkoministeriön mukaan Israelin alueella olevat suomalaiset eivät ole hädässä
Israelissa asuu noin tuhat suomalaista ja paikalla on tällä hetkellä myös noin 400 turistia.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi Kymmenen uutisissa, ettei ulkoministeriöllä ole tiedossa, että Israelissa olevat suomalaiset olisivat hätätilanteessa.
– Tilanne on kiistatta vakava, koska meillä on kymmeniä suomalaisia, jotka eivät nyt pääse palaamaan Suomeen vaikka haluaisivat, koska lentoyhteyksiä on sen verran peruttu, Tanner kertoo.
Mikä on suomalaisten tilanne nyt Israelissa? Katso koko haastattelu alta.
2:32
22.10: Kuolonuhrien määrä Israelissa noussut jo 800:aan
Äärijärjestö Hamasin toissa päivänä aloittaman hyökkäyksen kuolonuhrien määrä Israelissa on noussut 800:aan, kertovat Israelin viranomaiset. Loukkaantuneita on yli 2 600. Tämän lisäksi Hamasin hallussa on liki 150 panttivankia.
Israelin vastahyökkäyksessä Gazassa ainakin 560:n tiedetään saaneen surmansa. Haavoittuneita on liki 3 000.
Israelin armeija on määrännyt satojatuhansia reserviläisiä palvelukseen, ja maan arvellaan valmistelevan maahyökkäystä Gazaan.
(STT)
20.39: Hamas uhkaa tappaa panttivankeja, jos Israel iskee ilman varoitusta
Äärijärjestö Hamas uhkaa tappaa panttivankeja, jos Israel iskee Gazan siviilikohteisiin ilman ennakkovaroitusta. Hamasin aseellisen siiven mukaan jokainen ilman ennakkovaroitusta tehty isku johtaa yhden siviilipanttivangin teloittamiseen.
Hamas on siepannut satakunta panttivankia, sekä siviilejä että sotilaita.
(STT)
20.30: YK:n pääsihteeri huolissaan Gazan saarrosta
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoo olevansa hyvin huolestunut Israelin ilmoituksesta Gazan alueen asettamisesta täydelliseen saartoon.
Guterresin mukaan humanitaarinen tilanne Gazassa oli äärimmäisen paha ennen nykyisiä vihollisuuksia ja nyt tilanne huonontuu räjähdysmäisesti.
(STT)
19.24: Länsirannalla oleskeleva tutkija Antti Tarvainen kertoo palestiinalaisten tilanteesta: "Uusi toivo vastarinnasta on herännyt samalla, kun iskujen väkivaltaisuutta on kauhisteltu"
5:42
19.08: Ulkoministeri Valtonen: Kaikkiin matkustusilmoituksen tehneisiin suomalaisiin on oltu yhteydessä
Yli 400 suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Israeliin ja palestiinalaisalueille.
Ulkoministeriö on ollut yhteydessä kaikkiin heihin, kertoi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) STT:lle tänään. Heille on kerrottu viranomaisten ohjeita ja miten Israelista pääsee matkustamaan pois.
– Finnair on luvannut uudelleen reitittää matkustajat, eli kaikki Suomen kansalaiset, jotka siellä ovat, pääsevät tavalla tai toisella eri reittejä pitkin kotimaahan, Valtonen kertoo.
Valtosen mukaan yksi vaihtoehto on myös siirtyä maareittiä pitkin Jordaniaan ja lentää sieltä Eurooppaan.
Israelissa arvioidaan asuvan pysyvästi noin tuhat suomalaista.
Video: Suomen Punainen Risti Hamasin hyökkäyksestä: "Tilanne on todella, todella vakava"
9:18
18.59: Palestiinalaisten terveysministeriö: Beit Hanounin sairaala poissa käytöstä
Palestiinalaisten terveysministeriön mukaan Beit Hanounin kaupungin ainoa sairaala on poissa käytöstä Israelin iskujen vuoksi. Asiasta kertoo The Guardian.
Beit Hanounin kaupunki sijaitsee Gazan kaistan koillispuolella. Palestiinalaisten terveysministeriön mukaan sairaala on ollut toistuvasti Israelin ilmaiskujen "maalitauluna".
Ministeriön mukaan hoitotiimit evitä pääse sairaalaan eivätkä pois sieltä, ja sairaalasta on suuria osia vaurioitunut.
Video: Onko diplomaattinen rauha enää mahdollista Israelin ja palestiinalaisten välillä? Studiossa CMI:n ohjelmajohtaja
11:40
17.46: Qatarin ulkoministeriö vahvistaa toimivansa sovittelijana Hamasin ja Israelin välillä
BBC:n mukaan Qatarin ulkoministeriö on vahvistanut toimivansa sovittelijana Hamasin ja Israelin viranomaisten välillä.
Ulkoministeriön tiedottaja Majed Al-Ansari kertoi uutistoimisto Reutersille, että neuvottelut, mukaan lukien vankien vaihto, ovat jatkuneet lauantai-illasta lähtien ja etenevät "myönteisesti".
– Ensisijaisia tavoitteitamme ovat verenvuodatuksen lopettaminen, vankien vapauttaminen ja sen varmistaminen, että konflikti saadaan hallintaan ilman, että se leviää alueellisesti, Al-Ansari sanoi.
Gazassa vangittujen israelilaisten panttivankien määrä on edelleen epäselvä, mutta laajalti uskotaan, että Hamas on ottanut vangiksi naisia, lapsia, vanhuksia ja sotilaita.
Hamas on ilmoittanut, että mahdollisuuksia neuvotella panttivankien vapauttamisesta ja vankienvaihdosta ei ole sotilasoperaation ollessa yhä käynnissä.
16.58: Hamas: Mahdollisuuksia neuvotteluihin panttivankien vapauttamisesta ja vankienvaihdosta ei ole
Äärijärjestö Hamas on ilmoittanut, että koska sotilasoperaatio on yhä käynnissä, mahdollisuuksia neuvotella panttivankien vapauttamisesta ja vankienvaihdosta Israelin kanssa ei tällä hetkellä ole.
Hamasin hallussa on satakunta panttivankia – sekä siviilejä että sotilaita.
(STT)
16.21: Yhdeksän yhdysvaltalaista kuollut Israelin ja Hamasin konfliktissa, uhrien joukossa lukuisia eri maiden kansalaisia
Yhdysvallat on kertonut, että yhdeksän maan kansalaista on kuollut Israelissa. Lisäksi useita kansalaisia on kateissa. Asiasta uutisoi Reuters.
Uutistoimisto BBC kertoo, että yli kymmenen Iso-Britannian kansalaisen pelätään myös kuolleen tai kadonneen.
Myös muun muassa Thaimaa ja Nepal ovat ilmoittaneet ainakin kymmenen kansalaisensa kuolleen tai kadonneen konfliktissa. Moni muukin maa on ilmoittanut kansalaisiaan kadonneen tai kuolleen alueella.
15.03: UM: Suomalaisia ei ole kuollut Israelin ja Hamasin välisissä taisteluissa
Israelin ja Hamasin välisissä taisteluissa ei ole Suomen ulkoministeriön tietojen mukaan kuollut suomalaisia. Eilen kerrottiin, että yhteenotossa on haavoittunut yksi Suomen ja Israelin kaksoiskansalainen. Ulkoministeriön tiedossa ei ole, että muita Suomen kansalaisia olisi haavoittunut konfliktialueella.
Tilannetta STT:lle iltapäivällä kommentoineen ulkoministeriön konsulipäällikön Jussi Tannerin mukaan haavoittuneen kaksoiskansalaisen vammat ovat lieviä.
Matkustusilmoituksen konfliktialueelle on tehnyt reilut 400 suomalaista. Lisäksi Israelissa arvioidaan asuvan pysyvästi noin tuhat suomalaista.
14.47: Israel aikoo katkaista Gazan vedenjakelun
Israel aikoo katkaista Gazan vedenjakelun, uutisoi BBC.
Israelin energiaministeri Israel Katzin kertoo viestipalvelussa X:ssä määränneensä vedenjakelun lopetettavaksi välittömästi.
Katzin kirjoittaa maan katkaisseen sähkönjakelun ja polttoainetoimitukset alueelle jo eilen.
Israelin puolustusministeri Yoav Gallant ilmoitti aiemmin maan asettavan Gazan alueelle täyden sulun.
14.12: Tp-utva: Matkailijoiden paluu Suomeen Israelista ja palestiinalaisalueilta vaikeutunut
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (tp-utva) ovat keskustelleet Hamasin terroristisesta hyökkäyksestä Israeliin. Tp-utva tuomitsee terrorismin ja iskut siviilejä vastaan.
– Israelin valtiolla on oikeus suojella kansalaisiaan terroristisilta iskuilta kansainvälisen oikeuden puitteissa. Samalla on kuitenkin kunnioitettava kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja suojeltava siviilejä, valtioneuvoston tiedotteessa sanotaan.
Kokouksessa oli esillä myös Israelissa ja palestiinalaisalueilla olevien suomalaisten tilanne. Tp-utvan tiedotteen mukaan monen matkailijan paluu Suomeen on vaikeutunut, mutta kaupallisia lentoyhteyksiä on edelleen tarjolla. Ulkoministeriö avustaa suomalaisia matkajärjestelyissä ja toimii tiiviissä yhteistyössä muiden Pohjoismaiden ja EU-jäsenvaltioiden kanssa.
14.00: EU-maiden ulkoministerit hätäkokoukseen huomenna
EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat tiistaina ylimääräiseen istuntoon, kertoo uutistoimisto AFP.
EU:n ulkosuhteista vastaava komissaari Josep Borrell kertoi viestipalvelu X:ssä kutsuvansa huomenna koolle EU:n ulkoministerien hätäkokouksen.
13.28: Itävalta keskeyttää kehitysavun palestiinalaisalueille
Itävallan hallitus keskeyttää kehitysavun palestiinalaisalueille reaktiona äärijärjestö Hamasin lauantaina aloittamaan hyökkäykseen Israelissa.
Itävallan ulkoministeri Alexander Schallenberg kertoi Oe1-radiokanavan haastattelussa, että päätös vaikuttaa 19 miljoonaan tukieuroon.
Ulkoministerin mukaan Itävalta aikoo tarkastella uudelleen kaikkia projekteja palestiinalaisalueilla sekä konsultoida Euroopan unionia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneitaan.
Myös Saksa on kertonut alueiden kehitysavun väliaikaisesta keskeyttämisestä.
13.05: Israel asettaa täyden sulun Gazan alueelle
Israelin puolustusministeri Yoav Gallant on ilmoittanut maan asettavan Gazan alueelle täyden sulun.
Gallantin mukaan viranomaiset katkaisevat alueelta sähköt sekä estävät elintarvikkeiden ja polttoaineen tuonnin.
12.02: Israelin asevoimat: Kaikki taajamat Gazan lähellä on saatu vallattua takaisin
Israelin asevoimat on saanut takaisin hallintaansa kaikki Gazan alueen lähellä sijaitsevat yhdyskunnat, joihin Hamasin taistelijat hyökkäsivät.
Asevoimien tiedottajan Daniel Hagarin mukaan yksittäisiä Hamasin taistelijoita voi yhä piileskellä alueella, mutta tällä hetkellä kaupungeissa ei taistella.
Yli puolet Gazan lähialueen kaupungeista on evakuoitu ja asukkaiden kuljettamista pois jatketaan.
Hagarin mukaan asevoimat on kutsunut palvelukseen kahden vuorokauden kuluessa 300 000 reserviläistä eli enemmän kuin koskaan aiemmin näin lyhyessä ajassa.
11.59: Israelin ja Hamasin välisissä taisteluissa kuollut jo noin 1 200 ihmistä
Israelin ja palestiinalaisen äärijärjestö Hamasin välisissä taisteluissa on kuollut jo noin 1 200 ihmistä.
Israelissa kuolleiden määrä on noussut jo yli 700:n, maan asevoimat kertoi varhain maanantaina.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan Gazan alueen viranomaiset kertoivat tänään, että Israelin iskuissa on kuollut lähes 500 palestiinalaista.
Lisäksi sekä Israelissa että Gazassa on molemmissa haavoittunut yli 2 000 ihmistä. Gazassa haavoittuneita on yli 2 750.
Hamas aloitti varhain lauantaina raketti-iskut Israeliin, ja järjestön taistelijat tunkeutuivat myös rajojen yli Israelin puolelle. Israel on vastannut muun muassa mittavilla ilmaiskuilla Gazan alueelle.
1:00
11.31: Useiden maiden kansalaisia kuollut Israelin ja Hamasin välisissä taisteluissa – evakuoinnit käynnissä
Useiden maiden kansalaisia on saanut surmansa äärijärjestö Hamasin ja Israelin välisissä taisteluissa. Kuolonuhreista ovat kertoneet muun muassa Yhdysvallat, Ranska, Britannia, Ukraina ja Thaimaa. Tiedossa ei ole, että suomalaisia olisi kuollut.
Lisäksi useiden eri maiden kansalaisia on haavoittunut, kidnapattu tai kadonnut. Tiedossa on, että haavoittuneiden joukossa on ainakin yksi Suomen ja Israelin kaksoiskansalainen.
Evakuoinnit kriisialueelta ovat jo alkaneet. Esimerkiksi Unkarin ulkoministeri kertoi tänään aamusta, että yli 200 Israelista evakuoitua ihmistä saapui yön aikana kahdella eri lentokoneella turvallisesti Budapestiin.
10.48: Gazan terveysministeriö: Lähes 500 palestiinalaista kuollut Israelin iskuissa
Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa Gazaan on kuollut 493 palestiinalaista. Yli 2750 on loukkaantunut.
0:52
10.16: YK: Yli 123 000 ihmistä on paennut kodeistaan Gazan palestiinalaisalueella
Gazan palestiinalaisalueella yli 123 000 ihmistä on paennut kodeistaan, kertoo YK. Israel on pommittanut aluetta vastaiskuna Hamasin hyökkäykselle Israeliin.
8.22: Israelin asevoimat kertoo iskeneensä yli 500:aan Hamasin kohteeseen yön aikana
Israelin asevoimat kertoo iskeneensä yön aikana yli 500:aan äärijärjestö Hamasin sekä äärijärjestö Islamilaisen jihadin kohteisiin Gazan alueella.
Asevoimat kertoo tehneensä ilma- ja tykistöiskuja alueelle.
Israelin ja palestiinalaisen Hamasin välisissä taisteluissa on kuollut jo yli 1 100 ihmistä.
Äärijärjestö Hamas aloitti varhain lauantaina raketti-iskut Israeliin, ja järjestön taistelijat tunkeutuivat myös rajojen yli Israelin puolelle.
Israel puolestaan on vastannut muun muassa mittavilla ilmaiskuilla Gazan alueelle.
0:54
5.38: Musiikkifestivaalialueelta löydetty ainakin 260 ihmisen ruumiit
Israelissa järjestetyn musiikkifestivaalin tapahtumapaikalta on löydetty ainakin 260 ihmisen ruumiit Hamasin lauantaisen hyökkäyksen jälkeen.
Asiasta kertoo israelilainen pelastusjärjestö Zaka paikalliselle medialle. Asiasta ovat uutisoineet myös useat kansainväliset tiedotusvälineet.
Festivaali järjestettiin Negevin autiomaassa lähellä Israelin ja Gazan rajaa, kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC. Festivaali oli yksi kohteista, jonne palestiinalaisen Hamasin taistelijat iskivät yllätyshyökkäyksessään lauantaina.
Mediatietojen mukaan festivaalille osallistui joitakin tuhansia ihmisiä. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita, joissa juoksevat ihmiset pakenevat aseistettuja miehiä. Hyökkääjät ottivat festivaalilta ilmeisesti myös panttivankeja.
– Se oli suunniteltu väijytys. Kun ihmiset tulivat ulos pitkin hätäpoistumisteitä, terroristit odottivat heitä ja alkoivat ampua, paikalla ollut israelilainen lääkintämies Yaniv kuvaili maan yleisradioyhtiö Kanin haastattelussa.
Yanivin mukaan hyökkäyksessä kuoli useita hänen työtovereitaan ja ystäviään. Hän kertoi itse paenneensa ja piileskelleensä hedelmätarhassa puiden alla useita tunteja.
5.29: Hamasin ja Israelin yhteenotoissa kuollut yli 1 100 ihmistä
Israelissa kuolleiden määrä on noussut jo yli 700:n, maan asevoimat kertoi varhain maanantaina.
Gazan alueen viranomaiset puolestaan kertoivat sunnuntaina, että Israelin iskuissa on kuollut ainakin 413 palestiinalaista.
Lisäksi sekä Israelissa että Gazassa on molemmissa haavoittunut yli 2 000 ihmistä.
Taistelut jatkuivat edelleen maanantain vastaisena yönä. Hamas ampui raketteja Askalonin kaupunkiin, joka sijaitsee lähellä Gazan rajan.
Mediatietojen mukaan iskusta ei olisi aiheutunut kuolonuhreja. Hamasin edustajan mukaan taistelut jatkuisivat edelleen paikoitellen myös Israelin puolella rajaa, kertoo muun muassa Times of Israel -lehti.
Israel on kutsunut tilannetta "sotatilaksi" ja jatkanut ilmaiskuja Gazaan. Israelin on ennakoitu myös suunnittelevan maahyökkäystä Gazaan.
Yhdysvaltalaisviranomaiset arvioivat sunnuntaina, että hyökkäys voisi alkaa kahden seuraavan vuorokauden kuluessa, kertoo yhdysvaltalaislehti Washington Post.
Sunnuntai 8.10.
21.20: Lääkärit Ilman Rajoja Gazassa: sairaalat täynnä, ambulanssit eivät pääse liikkeelle iskujen vuoksi
Avustusjärjestö Lääkärit Ilman Rajoja kertoo valmistelevansa lääkkeiden ja lääkinnällisten tarvikkeiden lahjoitusta sairaaloille ja muille terveydenhoitolaitoksille Gazassa. Sairaalat tarvitsevat tarvikkeita loukkaantuneiden potilaiden nopean kasvun vuoksi.
– Sairaalat ovat täynnä loukkaantuneita. Lääkkeistä, tarvikkeista ja generaattoreiden polttoaineesta on pulaa, sanoo Ayman Al-Djaroucha, joka toimii järjestön apulaiskoordinaattorina Gazassa.
Potilaiden turvallinen siirtäminen on tällä hetkellä vaikeaa Gazassa.
– Ambulansseja ei voida käyttää, koska niihin osuu ilmaiskuja, sanoo järjestön koordinaattori Darwin Diaz.
21.08: Yhdysvaltain vastaus Israelin vastaiseen hyökkäykseen: Hävittäjiä ja lentotukialus saapumassa alueelle
Yhdysvallat on jo lähettänyt sotilasapua Israelille ja lisää ollaan lähettämässä lähipäivinä, kertoo Valkoinen talo.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ovat niin ikään käyneet keskusteluja, joissa keskityttiin "niihin toimiin, joilla varmistetaan, etteivät Israelin viholliset usko, että he voivat tai että heidän pitäisi yrittää käyttää nykyistä tilannetta hyväkseen", Valkoisen talon lausunnossa sanotaan.
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan Israeliin lähetetään ammuksia ja tarvikkeita. Yhdysvaltain puolustusministerin Lloyd Austinin mukaan lentotukialus USS Gerald R. Ford ja sen hävittäjäsaattue siirtyvät Välimeren itäosaan. Alueelle lähetetään myös ilmavoimien hävittäjiä.
19.19: Pääministeri Netanjahu: Hamasin hallussa olevista paikoista jää jäljelle vain raunioita
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kehottaa palestiinalaisia siviilejä poistumaan Gazasta. Netanjahu sanoi lyhyessä televisiopuheessaan, että Israelin asevoimat tulee iskemään koko voimallaan äärijärjestö Hamasia vastaan.
Netanjahun mukaan Israelin iskujen jälkeen Hamasin hallussa olevista paikoista tulee olemaan jäljellä vain raunioita.
19.10: Uhriluku kasvaa jatkuvasti: Kuolleita jo lähes 1 000
Kuolonuhrien määrä äärijärjestö Hamasin varhain lauantaina aloittamassa hyökkäyksessä on noussut jo lähelle tuhatta. Israelin hallituksen mukaan kuolleita Israelissa on yli 600. Israelin vastahyökkäyksessä Gazaan kuolleiden määrä puolestaan on noussut 370:een.
Haavoittuneita oli kummallakin puolella yli 2 000. Lisäksi Hamasin hallussa oli toistasataa panttivankia, sekä siviilejä että sotilaita.
19.03: Suomen suurlähettiläs: Länsirannalla ei yhteenottojen isompaa kärjistymistä
Israelin miehittämällä Länsirannalla ei tapahtunut viikonloppuna yhteenottojen isompaa kärjistymistä, kertoo suurlähettiläs Päivi Peltokoski.
– Länsirannalla ei ole tapahtunut mitään suurta eskalaatiota (kärjistymistä), Ramallahissa olevan Suomen yhteystoimiston päällikkö Peltokoski kertoo puhelimitse.
Hänen mukaansa Länsirannalla on jo pitempään ollut yhteenottoja palestiinalaisten ja Israelin siirtokuntien asukkaiden sekä toisaalta palestiinalaisten ja Israelin sotilaiden välillä.
– Täällä viikonloppu on ollut ehkä jonkin verran tavanomaista levottomampi, mutta suurta käännettä ei ole Länsirannalla tapahtunut, suurlähettiläs lisäsi.
Israelin valtio miehittää Länsirannan palestiinalaisalueita. Aiemmin Israel miehitti myös Gazan kaistaletta, mutta nykyään Gazaa hallitsee islamistinen äärijärjestö Hamas.
19.01: Finnair peruu ensi viikon lennot Israelin Tel Aviviin
Lentoyhtiö Finnair peruu ensi viikon lennot Israelin Tel Aviviin, yhtiö kertoo verkkosivuillaan. Finnair olisi lentänyt ensi viikolla Helsingistä Tel Aviviin maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Tel Avivista Helsinkiin Finnair olisi lentänyt tiistaina, torstaina ja lauantaina.
Finnair kertoo lisäksi, ettei se käytä tällä hetkellä lennoillaan Israelin ilmatilaa.
Useat suuret lentoyhtiöt ovat viikonlopun aikana kertoneet peruvansa lentonsa Tel Aviviin. Sen sijaan israelilaisyhtiö El Al kertoo jatkavansa edelleen lentoja Tel Aviviin.
Israelin toiselle kansainväliselle lentokentälle Eilatiin Punaisenmeren rannalle lentoliikenne on jatkunut edelleen.
18.49: Hamas: Iranin presidentti ylisti yllätyshyökkäystä Israeliin puhelinkeskustelussa
Äärijärjestö Hamas väittää, että Iranin presidentti Ebrahim Raisi ylisti järjestön tekemää yllätyshyökkäystä Israeliin keskustellessaan puhelimitse Hamasin johtajan Ismail Haniyehin kanssa.
Uutiskanava CNN kertoo, että Iranin valtiollinen uutistoimisto Irna uutisoi Raisin tehneen puhelun, mutta ei kertonut tarkemmin keskustelun sisällöstä.
Lausunnossaan Raisi on sanonut Iranin tukevan "palestiinalaisten oikeutettua puolustautumista" ja että Israel tukijoineen kantaa vastuun alueen turvallisuuden vaarantumisesta.
18.23: Yhdysvallat kertoo uudesta aseavusta Israelille mahdollisesti jo tänään
hdysvaltojen ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan Yhdysvallat voi ilmoittaa vielä sunnuntain aikana uudesta aseavusta Israelille.
– Perehdymme parhaillaan niihin erityistoiveisiin, joista israelilaiset ovat kertoneet. Luulenpa, että kuulette tästä lisää vielä myöhemmin tänään, Blinken sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa.
– Presidentti Joe Bidenin ohjeistuksen mukaan varmistamme, että Israelilla on kaikki, mitä se tarvitsee vastatessaan Hamasin hyökkäyksiin.
18.15: Ei tarpeetonta matkustusta kriisialueelle
Matkustusilmoituksia Lähi-idän kriisialueelta on kertynyt ulkoministeriön mukaan lisää viikonlopun mittaan. Tänään kello 17:n jälkeen suomalaiset olivat tehneet yhteensä 372 matkustusilmoitusta Israeliin sekä 30 ilmoitusta matkustuksesta palestiinalaisalueelle.
Ulkoministeriö muutti viikonloppuna matkustustiedotteitaan, jotka koskevat Israelia ja palestiinalaisaluetta. Uuden, aiemmasta tiukennetun ohjeistuksen mukaan tulee välttää tarpeetonta matkustamista kummallekin alueelle.
Jos suomalainen kuitenkin lähtee kriisialueelle tai jo on siellä, ulkoministeriö suosittaa tekemään matkustusilmoituksen, jos ei niin ole jo tehnyt. Ilmoituksen voi tehdä ulkoministeriön verkkosivujen kautta samalla kertaa myös koko matkaseurueensa puolesta.
Ulkoministeriöllä ei ole virallista tietoa Israelissa pysyvästi oleskelevista suomalaisista, mutta heitä arvioidaan olevan noin tuhat.
16.30: Suomen kansalainen haavoittunut
2:47
Helsingin Sanomien mukaan Suomen ja Israelin kaksoiskansalainen on haavoittunut Israelin ja palestiinalaisten viikonlopun yhteenotossa, kertoo ulkoministeri Elina Valtonen.
Ulkoministeriöstä vahvistetaan MTV Uutisille, että yksi Suomen kansalainen on haavoittunut viimeisen vuorokauden aikana. Ministeriöstä ei vahvisteta tietoa haavoittuneen kaksoiskansalaisuudesta yksityisyydensuojaan vedoten. Ulkoministeriön tiedossa ei ole, onko mahdollisesti haavoittuneita Suomen kansalaisia alueella tällä hetkellä enemmän.
Aiemmin uutisoitua:
Hamasin hallussa yli sata pankkivankia
Äärijärjestö Hamasin hallussa on yli sata panttivankia, kertovat Israelin viranomaiset. Jo aiemmin on kerrottu, että siepattuina on sekä siviilejä että sotilaita.
Israelin turvallisuuskabinetti hyväksyi lauantai-iltana pääministeri Netanjahun päätöksen ryhtyä sotatoimiin
Israelin turvallisuuskabinetti hyväksyi lauantai-iltana pääministeri Benjamin Netanjahun päätöksen ryhtyä sotatoimiin, jotka voivat johtaa sotaan. Asiasta kertoo uutiskanava Haaretz.
Kuolleita yhteensä jo yli 900
Hamasin iskuissa Israeliin on tuoreimman arvion mukaan kuollut yli 600 ihmistä. Loukkaantuneiden israelilaisten määrä on yli 2 000, kertoo Reuters.
Israelin ilmaiskut Gazaan puolestaan on tappanut yli 300 ihmistä, mukaanlukien 20 lasta. Uutiskanava Al-Jazeeran mukaan Israelin iskuissa on loukkaantunut yli 2 000 henkilöä.
Israel odotti Kiinan tuomitsevan Hamasin hyökkäyksen voimakkaammin
Israelin Pekingin suurlähetystön korkea virkamies Yuval Waks sanoi sunnuntaina odottaneensa, että Israelin ystävänä pitänyt Kiina olisi tuominnut voimakkaammin Hamasin hyökkäyksen, kertoo Reuters.
Kiinan ulkoministeriö kehotti sunnuntaina konfliktin osapuolia lopettamaan vihamielisyydet. Ulkoministeriöstä todettiin, että "konfliktin ratkaiseminen edellyttää kahden valtion ratkaisun toteuttamista ja itsenäisen Palestiinan valtion perustamista".
– Kun ihmisiä murhataan ja teurastetaan kaduilla, nyt ei ole oikea aika vaatia kahden valtion ratkaisua, Waks kommentoi Kiinan lausuntoa toimittajille.
Israel aloittaa evakuoinnin
Israelin armeija kertoo pyrkivänsä evakuoimaan kaikki Gazan kaistan läheisyydessä asuvat israelilaiset vuorokauden kuluessa. Armeijan tiedottajan Daniel Hagarin mukaan kymmeniätuhansia israelilaissotilaita on paikalla taistelemassa äärijärjestö Hamasin hyökkäystä vastaan.
Tiedottajan mukaan armeija taistelee edelleen vapauttaakseen Hamasin ottamat israelilaiset panttivangit.
Libanonista ammuttu kranaateilla Pohjois-Israeliin
Libanonista on ammuttu kranaateilla Pohjois-Israeliin, kertoo Israelin armeija sunnuntaina. Israelin joukot vastasivat tykistöiskuilla Libanoniin.
Reutersin mukaan aseellinen Hizbollah-ryhmä kertoi olleensa iskun takana. Ryhmä sanoo olevansa solidaarinen palestiinalaisille.
Tuhansia raketteja kohti Israelia
Gazan kaistalta ammuttiin varhain tänään tuhansia raketteja kohti Israelia ja Hamasin taistelijoita tunkeutui Israelin puolelle.
Israelin armeija kertoi, että rakettien ampumisen jälkeen Gazan kaistalta tunkeutui Israeliin lukuisia militantteja.
Guardianin mukaan Israelin ilmavoimat on kertonut, että seitsemän kylää ja kaupunkia olisi Hamasin hallinnassa.
Pääministeri Netanjahu vakuuttaa: Israelin armeija iskee Hamasia vastaan koko voimallaan
Israelin armeija tulee iskemään koko voimallaan äärijärjestö Hamasia vastaan, sanoo Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.
Netanjahu sanoi lyhyessä televisiopuheessaan, että armeija taistelee katkeraan loppuun saakka ja kostaa Hamasin hyökkäyksen.
Panttivankeja raportoidaan viedyn Gazaan
Guardian kertoi aiemmin päivällä, että israelilaisia panttivankeja on raportoitu viedyn Hamasin hallinnassa olevalle Gazan kaistalle. Guardian kertoo, että vahvistamattomien raporttien mukaan 57 israelilaista olisi viety Gazan kaistalle elävänä tai kuolleena. Guardianin mukaan huolestuneet israelilaiset ovat soitelleet paikallisiin uutisohjelmiin ja kertoneet pelkäävänsä, että heidän sukulaisensa on otettu panttivangiksi.
Hamas on myös julkaissut videon, jolla näkyy kolme sen taistelijoiden kiinni ottamaa miestä. Uutistoimisto AFP:n mukaan videon taustalla näkyvien hepreankielisten kylttien perusteella video olisi kuvattu Israelin puolella Israelin ja Gazan kaistan raja-alueella.
"Vakava virhe"
Hamasin aseellinen siipi kertoi aiemmin, että Gazan kaistalta olisi ammuttu Israeliin yli 5 000 rakettia 20 minuutin aikana. Israelin armeijan mukaan raketteja ammuttiin yli 2 000.
Hamas kertoi aiemmin, että se aloitti al-Aqsan tulva -nimisen operaation lopettaakseen Israelin miehityksen rikokset.
– Päätimme lopettaa kaikki miehittäjien (Israelin) rikokset. Heidän aikansa riehua ilman, että heitä pidetään vastuullisina, on ohi, järjestö ilmoitti.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo Israelin olevan sodassa.
– Olemme sodassa, kyse ei ole mistään operaatiosta, vaan sodasta.
Netanjahu kertoo määränneensä laajan reserviläisten mobilisoinnin.
– Tulemme vastaamaan tuleen laajuudella, jota vihollinen ei ole ennen tuntenut. Vihollinen tulee maksamaan ennennäkemättömän hinnan.
Myös Israelin puolustusministerin Yoav Gallantin mukaan Hamas on julistanut sodan Israelia vastaan.
– Hamas teki vakavan virheen tänä aamuna ja aloitti sodan Israelin valtiota vastaan, Gallant sanoi lausunnossaan.
Kansalaisia kehotettiin väestönsuojiin
3:07
AFP:n toimittajan mukaan lukuisia raketteja laukaistiin useista paikoista Gazassa puoli seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Ilmaiskuista varoittavien sireenien kerrotaan soineen ainakin Jerusalemissa. Israelin puolella kansalaisia kehotettiin menemään väestönsuojiin.
Lue myös: Suomen Israelin-suurlähettiläs: Poikkeuksellinen ja hyvin huolestuttava tilanne
Gazan kaistalla sadat asukkaat ovat paenneet kodeistaan ja siirtyneet kauemmas Israelin vastaiselta rajalta, AFP:n toimittaja kertoo. Miesten, naisten ja lasten on nähty kantavan peittoja ja ruokatarvikkeita lähtiessään.
AFP:n toimittajan mukaan ihmiset ovat lähteneet kodeistaan enimmäkseen Gazan kaistan pohjoisissa osissa.
Hamasin hyökkäys tuomitaan laajasti Euroopassa
Hamasin hyökkäys Israeliin on tuomittu laajasti Euroopassa. Muun muassa EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell on sanonut yksiselitteisesti tuomitsevansa hyökkäyksen ja vaativansa loppua väkivallalle.
– Terrorismi ja väkivalta eivät ratkaise mitään. EU esittää solidaarisuutensa Israelille näinä vaikeina hetkinä, Borrell kertoi.
Myös muun muassa Suomi, Saksa, Ranska, Italia, Britannia ja Tshekki ovat tuominneet Hamasin tänään aloittaman hyökkäyksen.
2:46
Lue myös: Tutkija: Laajuudeltaan poikkeuksellinen hyökkäys yllätti Israelin – "Mahdollisuuksia myös isompaan eskalaatioon"
Presidentti Sauli Niinistön mukaan tiedot siviileihin kohdistuneista iskuista Israelissa ovat järkyttäviä. Niinistö kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä.
– Väkivalta on saatava loppumaan. Suomi tuomitsee jyrkästi terrorismin sen kaikissa ilmenemismuodoissa, Niinistö kommentoi.
Myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) otti asiaan kantaa X:ssä.
– Tuomitsen jyrkästi Israeliin tänä aamuna kohdistuneet terrori-iskut. Solidaarisuutemme kuuluu viattomille uhreille. Kehotan Suomen kansalaisia pysymään valppaina ja noudattamaan paikallisia ohjeita, Valtonen kirjoitti.
Saksan ulkoministerin Annalena Baerbockin mukaan kansainvälinen oikeus takaa Israelille luvan puolustaa itseään terrorismia vastaan.
Italian hallitus ilmoitti tuomitsevansa jyrkästi terrorismin ja siviileihin kohdistuvan väkivallan ja lisäsi tukevansa Israelin oikeutta puolustaa itseään.
Yhdysvallat: "Terrorismille ei ole oikeutusta"
Valkoisen talon mukaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on pidetty ajan tasalla "Hamasin vastenmielisestä terrori-iskusta Israeliin".
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja Adrienne Watson sanoi Yhdysvaltojen tuomitsevan yksiselitteisesti Hamasin hyökkäyksen. Watsonin mukaan "terrorismille ei koskaan voi olla oikeutusta".
Sotilasliitto Nato tuomitsee sekin Hamasin hyökkäyksen.
– Ajatuksemme ovat uhrien ja kaikkien niiden luona, joihin tämä on vaikuttanut. Terrorismi on perustavanlaatuinen uhka kaikille vapaille yhteisöille, ja Israelilla on oikeus puolustaa itseään, korostaa sotilasliiton edustaja Dylan White.
Suomen ulkoministeriö muuttaa matkustustiedotetta Israeliin
Suomen ulkoministeriö puolestaan muuttaa matkustustiedotetta Israeliin.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo viestipalvelu X:ssä, että ulkoministeriö suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista koko maahan ja kaikkea matkustamista joillekin alueille.
Tanner kertoo, että päivitys matkustustiedotteeseen julkaistaan pian.
Kaikkiaan 187 suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Israeliin ja 15 palestiinalaisalueille, kerrotaan ulkoministeriön viestinnästä. Kaikki eivät kuitenkaan ole tehneet ilmoitusta, joten maassa matkustavien määrä voi olla suurempi.
Ministeriöllä ei ole virallista tietoa Israelissa pysyvästi oleskelevista suomalaisista, mutta heitä arvioidaan olevan noin tuhat. Ministeriön tiedossa ei lauantaina ollut, ovatko Israeliin tehdyt iskut vaatineet suomalaisuhreja. Ulkoministeriö neuvoo alueella olevia suomalaisia seuraamaan viranomaisten ohjeita, ilmoittamaan oleskelustaan lähiomaisilleen ja tekemään matkustusilmoituksen.