McLarenin tulokaskuski Lewis Hamilton sanoi Monacon GP:n jälkeen tunteneensa kakkoskuljettajan asemansa sunnuntain kisassa. Monacon voittoon ajoi Hamiltonin tallikaveri, hallitseva maailmanmestari Fernando Alonso.
- Yritin hyökätä häntä vastaan ja halusin voittaa, mikäli mahdollista, mutta minun täytyi hyväksyä se, että minulla on tulokaskausi ja hänelle numero 1 autossaan ja minulla numero 2. Minä olen kakkoskuljettaja, joten minun täytyy hyväksyä se ja kunnioittaa sitä tallin takia, Hamilton sanoi Monacon GP:n toisen sijansa jälkeen.
Hamilton ihmetteli kisan päätyttyä, miksi hänet kutsuttiin ensimmäiseen varikkokäyntiinsä kaksi kierrosta ennakoitua aiemmin. Hamilton pysähtyi varikolla nyt kolme kierrosta Alonsoa myöhemmin, mutta hän oli suunnitellut ajavansa viisi kierrosta Alonsoa pidempään, jotta pystyisi kaventamaan Alonson johtoa kahdella lisäkierroksella kevyellä autolla.
Hamilton myönsi, ettei hän lopussa täysin totellut tallin antamaa neuvoa siitä, että hänen pitäisi ottaa rauhallisesti kaksoisvoiton varmistamiseksi. Hamilton nousi parhaimmillaan sekunnin päähän Alonsosta.
- Talli käski minun ottaa rauhallisesti ja keskittyä vain kaksoisvoittoon, mutta rehellisesti sanottuna minä jatkoin kovaa puristamista, koska se on minun tapani, Hamilton sanoi.
Hamilton piti kuitenkin huolen siitä, ettei McLaren-kuskeilla ollut keskinäisen kolaroinnin vaaraa.
- En halunnut ottaa riskejä tai laittaa Fernandoa sellaisen paineen alle, että hän tekisi virheen ja minä ajaisin päin häntä, Hamilton selvitti.
McLarenin edellinen kaksoisvoitto Monacossa koettiin vuonna 1989, jolloin sen ajoivat Ayrton Senna ja Alain Prost.
(MTV3-AFP)