Kansainvälinen autoliitto FIA käsittelee maanantaina Pariisissa McLarenin Belgian F1-osakilpailussa tekemää valitusta. Brittitallin Lewis Hamilton sai 25 sekunnin aikasakon Span radalla kaksi viikkoa sitten oikaistuaan shikaanin läpi taistelussa kärkipaikasta Kimi Räikköstä vastaan.
Aikasakko pudotti kilpailun voittaneen Hamiltonin kolmanneksi ja voittajaksi nostettiin Ferrarin Felipe Massa.
McLaren valitti kilpailun tuomariston päätöksestä vedoten siihen, että Hamilton päästi Räikkösen takaisin edelleen oikaisun jälkeen.
Mikäli McLarenin valitus menee läpi, kasvattaisi Hamilton MM-pistejohtonsa brasilialaiseen Massaan seitsemään pisteeseen ennen kauden neljää viimeistä kilpailua.
McLarenin toimitusjohtaja Martin Whitmarsh esitti kantansa ennen maanantain käsittelyä.
- Kysyimme kisan tuomaristolta tapauksen jälkeen riittääkö se, että Hamilton päästi Räikkösen ohi oikaisunsa jälkeen ja he kaksi kertaa ilmoittivat Hamiltonin menetelleen hyväksyttävästi.
Tapaus on herättänyt paljon kohua F1-piireissä. Muun muassa ex-maailmanmestari Niki Lauda kutsui tuomariston päätöstä Spassa formula ykkösten historian kaikkien aikojen surkeimmaksi päätökseksi.
(MTV3-AFP)
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää