Haminan karhu on palannut ihmisasutuksen liepeille – etsinnät lopetettiin tältä illalta

Karhu
Haminassa viihtyvästä karhusta saatiin kuva aiemmin tällä viikolla.
Julkaistu 15.05.2016 19:57(Päivitetty 15.05.2016 23:20)

MTV UUTISET - STT

Haminassa useita kertoja viikon aikana asutusalueella liikuskellut karhu on palannut jälleen ihmisten ilmoille. Tältä päivältä etsinnät on lopetettu pimeän takia.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos antoi illansuussa uuden vaaratiedotteen Haminan Neuvottoman asuinalueelle Rantahakaan kulmakunnilla liikkuvan nuoren karhun takia. Aeimmin iltapäivällä etsinnät ehdittiin jo lopettaa karhun kadottua.

Poliisi kehotti uudessa tiedotteessa välttämään alueella liikkumista ennen kuin vaaratilanteen päättymisestä on tiedotettu.

Toistaiseksi viimeinen havainto karhusta tehtiin poliisin mukaan puoli yhdentoista aikaan illalla Helsingintien ja Valtatie 7 välillä Vältien kohdalla itään päin mentäessä.

Karhujahti jatkuu Haminassa

Haminassa karhua ovat jahdanneet poliisit ja paikallisen riistanhoitoyhdystyksen jäsenet. (Lukijan kuva.)

Poliisin lisäksi karhua on ollut tänään  jäljestämässä paikallisen riistanhoitoyhdistyksen väkeä Neuvottoman asuinalueella. Lisäksi Suomenlahden merivartioston vene auttoi etsinnöissä ranta-alueilla.

Haminassa on nähty karhu viikon aikana useasti. Aiemmin viikolla poliisi haravoi riistanhoitoyhdistyksen kanssa Haminan Vilniemen ja Ristiniemen aluetta karhuhavaintojen takia. Vielä ei tiedetä, onko tämänpäiväinen karhu sama. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa