Hannele Lauri, 70, joutuu leikkaukseen: "Alkoi vaivata nyt vasta ja joka askeleella särkee"

6:58img
Hannele Lauri täytti viime kesänä 70 vuotta – muistelee tähteytensä alkua: ”Se oli ihanaa aikaa”
Julkaistu 29.03.2023 17:41
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Hannele Lauri joutuu lonkkaleikkaukseen.

Näyttelijä Hannele Lauri julkaisi keskiviikkona Instagram-tilillään kuvan yksityisen lääkärikeskuksen odotustilasta. Hän kertoi postauksen yhteydessä odottavansa parhaillaan pääsyä ortopedin pakeille.

Näyttelijä jakoi muutamaa tuntia myöhemmin uuden Instagram-postauksen, jossa hän kertoi joutuvansa leikkaukseen.

– Ortopedi kertoi, että nyt leikataan! Jään odottelemaan, ehkä jo tässä kuussa! Lonkka! näyttelijä kirjoittaa.

MTV Uutisten tavoittama Lauri kertoo kärsineensä viime aikoina kovista lonkkakivuista. 

– Lonkkani on ihan eri paikassa kuin missä sen pitäisi olla. Se on todennäköisesti syntymästä asti ollut, hän sanoo.

– Se alkoi vaivata nyt vasta ja joka askeleella särkee, hän jatkaa.

Näyttelijä toivoo pääsevänsä leikkaukseen mahdollisimman nopeasti. Hän naurahtaa jopa odottavansa toimenpidettä.

– Tietysti tämän säryn takia, mutta myös töidenkin takia. Siinä on kuitenkin kahden-kolmen kuukauden toipuminen. Kainalosauvoilla ei paljoa nauhoituksia tehdä, hän sanoo.

Lauri sanoo toivovansa, että hän pääsisi palaamaan töiden pariin parin kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Lue myös: Hannele Laurin sometili joutui hakkerin kynsiin: "Minä en kiristämiseen suostu"

Tuoreimmat aiheesta

Hannele Lauri