Hannu Karpo onnettomassa tapaturmassa: Kolme kuukautta sairaalassa

1.03580736
Julkaistu 17.01.2016 16:12
Toimittajan kuva

Sarianne Tähtivaara

sarianne.tahtivaara@mtv.fi

Elämäntyöstään Kultainen Venla -gaalassa palkittu tv-veteraani joutuu käyttämään edelleen keppejä vuoden takaisen onnettomuuden takia.

Hannu Karpo palkittiin yhdessä Riitta Väisäsen kanssa elämäntyöstään televisiossa Kultainen Venla -gaalassa perjantaina 15. tammikuuta.

Lyhyen kiitospuheen pitänyt Karpo herätti huomiota jo saapuessaan gaalaan, sillä hän joutuu käyttämään keppejä apuvälineenään liikkumiseen.

– Putosin viime helmikuussa jäisiltä portailta, ja nilkka meni ihan silpuksi. Olin kolme kuukautta sairaalassa, Karpo kertoi.

1.03580738

– Nyt olen tällainen Ontuvan Erikssonin inkarnaatio, Karpo naureskeli viitaten Tapio Rautavaaran lauluun.

Tapaturmasta on kulunut pian vuosi, mutta kipuja on vieläkin. Etenkin öisin tv-legenda heräilee särkyyn. Hän epäilee, ettei jalka kuntoudu enää entiselleen.

– Lääkäri sanoi syksyllä, että jalka on luutunut hyvin ja voi olla jouluna jo parempi. Mutta minkä vuoden jouluna, se jäi kertomatta!

Karpolla on asiaa -sarjasta parhaiten muistettava tv-kasvo teki mittavan, yli 50-vuotisen uran televisiossa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2007.

Kaikkien hämmästykseksi hän yllätti kertomalla Kultainen Venla -gaalassa, ettei ole koskaan nauttinut esiintymisestä.

– Olen koko ikäni inhonnut esiintymistä. Se on aina ottanut kaaliin, Karpo tunnusti.

Tuoreimmat aiheesta

Kultainen Venla