Työpaikkaromanssia kannattaa harkita tarkkaan. Pahimmillaan epäonnistunut suhde myrkyttää työilmapiirin ja vie itsetunnon kuukausiksi.
Lähes jokaisella työpaikalla miehet ja naiset kohtaavat päivittäin toisiaan. Joidenkin tilastojen mukaan työsuhteista syntyy eniten avioliittoja kuin mistään muusta. Moni avioliitto myös päättyy eroon työpaikkaromanssin takia. Yhdysvaltalainen Bureau of National Affairs teetti laajan tutkimuksen työpaikkaromansseista. Tutkimuksessa ilmeni, että suhteet työntekijöiden välillä voivat saada esimerkiksi aikaan levottomuutta, joka tuntuu usein koko työpaikalla.
Esimiehen ja alaisen välinen suhde herättää närää
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tietynlaiset työpaikkaromanssit hermostuttavat erityisesti työntekijöitä. Näitä ovat varsinkin esimiehen ja alaisen väliset suhteet. Tällaiset suhteet tulehduttavat kaikkein eniten työilmapiiriä, varsinkin jos toinen osapuoli on naimisissa. Suhde saa aikaan kateutta ja epäluuloja työntekijöiden mieliin, ja hyvin usein seurauksena on työtehon lasku. Perin usein tällaiset suhteet johtavat suosimissyytöksiin. Monesti muut työntekijät tuntevat itsensä hylätyksi, koska esimies osoittaa erityistä huomiota vain tiettyä työntekijää kohtaan. Tällöin etenkin ne työntekijät, jotka ovat selkeästi esimiehen suosiossa olevaan työtekijää tiedollisesti ja taidollisesti parempia, heittävät hanskat tiskiin ja haistattavat pitkät koko systeemille. Moinen saattaa loppupeleissä vaikuttaa hyvinkin ratkaisevasti yrityksen toimivuuteen.
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan suurin osa johtajan mielitiettynä olevista henkilöistä pyrkii käyttäytymään siten, että suhde olisi visusti salassa. Moinen kuitenkin hyvin harvoin onnistuu, sillä johtaja saattaa antaa mielitietylleen haasteellisia tehtäviä ja palkita tätä, vaikka kyseiset toimenkuvat ja palkinnot kuuluisivat aivan eri henkilöille. Joten epäilys suhteesta ja eriarvoisesta kohtelusta päilyy kuitenkin useimpien työtovereiden mielessä.
Työsuhde voi myös piristää ilmapiiriä
Kaikki työpaikkaromanssit eivät kuitenkaan ole työyhteisöä ajatellen pahasta. Joskus työpaikkaromanssi voi tuoda kummasti piristystä työilmapiiriin. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että molemmat osapuolet ovat vapaita. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan rakastuneet ihmiset tulevat töihin iloisin mielin ja tekevät mukisematta työnsä. Moinen iloinen asenne tarttuu lopulta myös muihin työntekijöihin. Ainoastaan siinä tapauksessa, että rakastuneet etsivät tilaisuuksia olla keskenään ja laistavat sen vuoksi työtehtävistään, työkaverit paheksuvat suhdetta.
Suhteen loppuminen hankaloittaa tulevaisuutta
Hyvin usein työpaikkaromanssit päättyvät katkerasti. Toinen osapuoli saattaa olla suhteessa pelkän seksin takia ja kun kiihko loppuu, loppuu myös suhde. Vastaavasti toisella osapuolella saattaa olla pelissä hyvinkin voimakkaat tunteet ja selkeät suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta. Suhteen loppuminen voi viedä rakastuneelta henkilöltä itsetunnon kuukausiksi ja murskata mielen täysin. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen perusteella rakkaussuhteen päätyttyä suhteessa olleiden henkilöiden on hyvin vaikeata olla jälleen vain työtovereita. Myös puhtaissa seksisuhteissa saattaa eron jälkeen esiintyä mustasukkaisuutta ja katkeruutta.
Työpaikkaromanssiin ryhtymistä kannattaa siis harkita tarkasti. On syytä miettiä tarkkaan, kuinka paljon todellisuudessa pitää henkilöstä johon on ihastunut tai rakastumassa. Mitä suhteesta saa? Onko suhde sellainen, että siitä saattaa lopulta olla enemmän haittaa kuin hyötyä? Miten mahdollinen suhde vaikuttaa omiin työtuloksiin ja työkavereihin? Onko suhteen tarkoituksena saada vain piristystä seksielämään vai jotain syvällisempää? Mikäli positiivisia seikkoja on enemmän kuin negatiivisia, niin silloin voi suhteeseen heittäytyä puhtain mielin.
AVA
Teksti: Kari Heusala
Lähde: Elämisen taito
Kuvat: Shutterstock/Olga Krasavina