Harrastajaporukan suihkukoneen laskutelineet eivät toimineet – mahalasku Rissalan kentälle tapahtui pohja kiitorataa raapien

Kuopio2
Julkaistu 30.08.2020 19:55
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Rissalan lentokentällä koettiin tänään vaaratilanne, kun laskeutumassa olleen vanhan suihkukoneen laskutelineet eivät laskeutuneet.

Paikalle hälytetty päivystävä palopäällikkö Kalevi Bruun Kuopion pelastuslaitokselta, kertoo, että museokoneena toimivan Fouga Magisterin laskeutumistelineet eivät olleet toimineet, joten kone joutui tekemään mahalaskun kentälle. Käytännössä kone laskeutui pohja kiitorataa raapien.

Bruun kertoo MTV Uutisille, että koneen laskeutuminen oli kuitenkin onnistunut kevyesti. Koneessa olleet kaksi ihmistä eivät loukkaantuneet eikä koneeseenkaan tullut pahoja ulkoisia vaurioita.

Kuopio1

Koneesta valui maahan muutama tippa polttoainetta tai öljyä, joka imeytettiin pois.

Vaaratilanteesta selvittiin siis säikähdyksellä.

– Konetta on ylläpitänyt harrastajaporukka, joka lentelee sillä silloin tällöin. Luulen, että harrastajat laittavat koneen vielä lentokuntoon, Bruun arvelee.

Tuoreimmat aiheesta

Kuopio