Poliisi tiedotti viikonloppuna, että vuonna 2012 kadonnut Jussi Peltola on löydetty todennäköisesti kuolleena Äänekoskella vedestä nostetusta autosta. Auton havaitsivat Peltolaa etsineet siviilietsijät, jotka soittivat noin kello 14.30 hätäkeskukseen havaittuaan vedessä olleen auton.
Poliisi uskoo, että Peltola on ajanut Suojokea edeltävän suoran jälkeen tienviertä pengertä pitkin jokeen.
Lue myös: Isä vahvistaa MTV:lle: Vuonna 2012 kadonnut Jussi Peltola löytyi – "9 vuoden piina on ohi"
Miksi poliisi ei löytänyt vuosia joessa ollutta autoa?
Poliisi on etsinyt Peltolaa jo vuosien ajan, ja myös kyseistä paikkaa on virkavalta tutkinut jo varhaisessa vaiheessa tutkintaa. Miksi autoa ja vainajaa ei löydetty jo aiemmin?
– Siihen varmaa vastausta ei voi sanoa, Markku Latvala Sisä-Suomen poliisista toteaa.
Hän kertoo, että poliisilla on käytössään vain rajalliset keinot, ja tässä tapauksessa poliisi oli käyttänyt koiraa ja sen aikaista viistokaikuluotainta.
– Tekniikka on kehittynyt valtavasti. Koira ei ole ilmaissut tässä kohdassa, vaikka kohta on ollut hyvin potentiaalinen paikka, eikä poliisin laitteilla ole saatu sellaisia viitteitä, että siellä olisi ajoneuvo, Latvala kertoo.
Lue myös: Veljekset katsoivat Kadonneet Suomi -sarjaa ja päättivät löytää vuodesta 2012 kateissa olleen Jussin – nyt he onnistuivat: "Heillä oli pienoissukellusveneet ja viistokaikuluotaimet"
Poliisi pitää löytötapaa poikkeuksellisena
Latvala kehuu siivilietsijöiden rakentaneen ansiokkaasti laitteet, jolla viimeisintä tekniikkaa käyttäen etsinnät onnistuivat. Kun he paikansivat auton ja soittivat hätäkeskukseen, pelastuslaitos ja poliisi saapuivat sukeltajien kanssa nostamaan autoa. Latvala kuvailee nostoa pitkäksi prosessiksi, joka kesti pitkälle aamuyöhön.
Latvala pitää poikkeuksellisena, että näin pitkään kadonneena ollut henkilö löytyy siviilietsintöjen työn tuloksena.
– Omalle kohdalle ei sellaista ole tullut.
Poliisilla on varmuus, että vedestä nostettu auton on Peltolan kadotessaan käyttämä auto. Sisällä ollut vainaja on kuitenkin ollut vedessä pitkään, joten varmuus tämän henkilöllisyydestä saadaan DNA-testeissä, joiden tuloksen ennakoidaan tulevan pian.
– Kyllä poliisi pitää sitä melko varmana, Latvala kommentoi uhrin henkilöllisyyttä.