Harri Haanpää kehuu edesmennyttä Peter von Baghia suurmieheksi, jonka jättämää aukkoa voi olla mahdoton täyttää.
Liken kustannuspäälikkö Harri Haanpää on kommentoinut ystävänsä, äskettäin menehtyneen elokuva-alan vaikuttajan ja tietokirjailija Peter von Baghin vaikutusta suomalaiseen kulttuurielämään.
– Hän oli suurenmoinen ihminen, suurenmoinen siinä mitä hän teki elokuvillaan ja kirjoillaan. Meiltä lähti korvaamaton kulttuuri-ihminen, ja valitettavasti uskon, ettei hänen jättämäänsä aukkoa voi mitenkään täyttää, Haanpää sanoo.
Haanpään mukaan von Bagh kantoi koko ajan huolta siitä, mikä on elokuvan asema taiteenlajien joukossa, ja miten käy elokuvan, elokuvatutkimuksen ja kirjankustantamisen. Hän työskenteli kovalla tahdilla loppuun saakka.
– Keväällä kun tapasimme usein, hänellä saattoi olla menossa kolmekin hanketta ja hän kysyi, että keksitäänkö vielä yksi. Syyskuun alussa puhuimme hänen projekteistaan, kuten yhdestä esseekokoelmasta, joka oli hänen mukaansa periaatteessa valmis, Haanpää muistelee.
Haanpää luonnehtii von Baghia ihmiseksi, joka innostutti muita valtavasti ja säteili innostusta ja valoa.
– En oikein voi muuta sanoa, kuin että tuntuu, että tämä oli sellainen menetys, että Suomi muuttuu astetta pimeämmäksi ja sanoisinko tyhmemmäksi, Haanpää lopettaa.
Lähde: MTV VIIHDE - STT