Bayern München oli pitkään vaikeuksissa Mestarien liigassa Galatasarayn vieraana, mutta toisella puoliajalla esiin astuivat Harry Kane ja Jamal Musiala. Milanossa Inter nappasi täydet pisteet Salzburgilta 2–1-voitolla.
Ottelu alkoi Galatasarayn hurjalla hallinnalla, mutta Bayern iski ensimmäisen. Ottelu oli ikääntynyt vain kahdeksan minuuttia, kun Leroy Sanen syöttö ohitti Galatasarayn laitapuolustajan Kazimcan Karatasin surkean katkoyrityksen ja Kingsley Coman kiitti tarkalla viimeistelyllä.
1:15
Kingsley Coman ei vieraskoreillut Turkissa – saksalaisten ensimmäinen tilanne johti heti maaliin
Äänekkään ja intohimoisen kotiyleisön piiskaaman Galatasarayn ahnas prässi aiheutti avausjaksolla toistuvasti vaikeuksia Bayernin alakerralle, ja hyvät maalipaikat luettiin taukovihellyksen yhteydessä kotijoukkueen eduksi 4–1.
Pelkkää tuhlailuun se ei silti syyllistynyt, kun argentiinalaiskärki Mauro Icardi kiitti rangaistuspotkusta puolen tunnin kohdalla. Kylmä ja tyylikäs viimeistely kertoi oleellisen Icardin itseluottamuksesta tämän iskettyä kuluvalla kaudella 14 ottelussa Galatasaraylle kaikkiaan 13 maalia.
3:04
Toisella jaksolla Bayern sai pelin juonesta entistä paremmin kiinni ja 73. minuutilla kaksikko Jamal Musiala-Harry Kane osui ensimmäisen kerran. Musiala tarjoili ja Kane viimeisteli lähietäisyydeltä Bayernin 2–1-johtoon. Osuma oli Kanelle toinen Mestarien liigassa Bayernin paidassa ja neljäs maali viimeiseen kolmeen otteluun kaikki kilpailut huomioiden.
Viisi minuuttia myöhemmin Kane syötti Musialalle, jonka laukausta Fernando Muslera seurasi Galatasarayn maalinsuulla vain katseellaan. 3–1-voiton myötä Bayern johtaa A-lohkoa yhdeksällä pisteellä ennen neljässä pisteessä olevaa Galatasarayta. Lohkon myöhäisottelussa FC Kööpenhamina vierailee Manchester Unitedin luona Old Traffordilla.
LUE MYÖS: "Katastrofiliukkari" kostautui kalliisti – ongelmatähti tyylitteli Bayern Münchenin verkkoon kylmäävällä tyylillä: "On pojalla kovat hermot"
Interille nihkeä kotivoitto
Milanossa Inter otti avausjaksolla Salzburgia vastaan 1–0-johdon Alexis Sanchezin maalilla. Osuma oli chileläiselle ensimmäinen sen jälkeen, kun tämä palasi seuraan kesällä.
Salzburg hankkiutui toisella jaksolla tasoihin Oscar Glochin maalilla, mutta tasatilanne ei kestänyt kauan. Kahdeksan minuuttia tasoituksesta kotijoukkue pääsi rangaistuspilkulle, josta Hakan Calhanoglu naulasi varmasti alakulmaan. Lautaro Martinezin iski vielä myöhemmin paitsiona hylätyn osuman, mutta 2–1-voitto vahvisti Interin asemaa D-lohkon kärjessä seitsemällä pisteellä.
Benfican luona myöhemmin tiistaina vieraileva Real Sociedad on lohkossa toisena neljällä pisteellä ennen kolmessa pisteessä olevaa Salzburgia.
1:16
Kello 22.00 alkavat ottelut MTV Katsomossa ja MTV Urheilun kanavilla:
Benfica - Real Sociedad
Braga - Real Madrid
Lens - PSV
Manchester United - FC Kööpenhamina (MTV Urheilu 2)
Sevilla - Arsenal (MTV Urheilu 1)
Union Berlin - Napoli