Nuorten Leijonien kiekkodraama MM-kisoissa oli monille liikaa – ja myös heidän naapureilleen.
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-turnaus päättyi Suomen osalta loppuottelussa dramaattiseen 3–4-jatkoaikatappioon Yhdysvalloille. Ottelu alkoi Kanadan Ottawassa kello 2.30 Suomen aikaa, joten sitä katsoneiden oli hillittävä kielenkantojaan, jotta yörauha säilyisi naapurustossa.
Kaikki eivät tässä kuitenkaan onnistuneet. Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan, että hätäkeskukseen tuli jonkin verran ilmoituksia "naapurista kuuluvasta epämääräisestä älämölöstä".
Tiedote ei avaa tarkasti, johtuiko älämölö juuri MM-finaalista vai edellisenä iltana pelatusta Suomi–Ruotsi-välierästä, jonka Suomi puolestaan voitti jatkoajalla 4–3.
Partiot selvittelivät Oulussa myös alkoholin siivittämiä riitoja ja tappeluita, joista suurin osa tapahtui yksityisasunnoissa.