Yhä useampi ihminen käy hautausmaalla kuin puistossa: rauhoittumassa tai jopa lenkkeilemässä. Omaisten haudoilla käynti on sen sijaan harventunut.
– Ennen oli paljon yleisempää, että ihmiset kävivät haudoilla ja hoitivat niitä. Varsinkin kesällä jotkut kävivät melkein viikoittain hoitamassa sukuhautaa. Nyt käydään juhlapyhinä tai joskus satunnaiskäynnillä, Hietaniemen hautauskappelin vahtimestari Hannu Aho sanoo.
Aho muistaa, kuinka hänen aloittaessaan työt Hietaniemessä vuonna 1986 sankarihautaristille varattiin koulujen lakkiaispäivänä seitsemän isoa muovisaavia ylioppilaiden tuomia ruusuja varten. Vettäkin vaihdettiin, jotta kukat olisivat pysyneet hyvinä mahdollisimman pitkään. Tapa oli yleistynyt sotien jälkeen.
– Sitten sukupolvet vaihtuivat ja ruusujen tuominen väheni. Pyttyjä jäi tyhjäksi, ja viime vuonna ei ollut enää yhtään pyttyä eikä ruusua. Samanlainen ilmiö on käynyt haudoilla.
– Hautausmaat eivät ole kuitenkaan hiljentyneet, vaan niistä on tullut enemmän puistoja, Haagan seurakunnan kirkkoherra Marja Heltelä sanoo.
Omaisia käy haudoilla nykyään vähemmän. Kuvituskuva.
Puistomaisuus näkyy siinä, miten hautausmailla vietetään aikaa.
– Hautausmailla on todella paljon kävelijöitä. Siellä saa olla yksinään, kun ei ole ääniä eikä kukaan keskeytä. Monesti ihmiset vain istuvat penkillä ja lukevat kirjaa tai katselevat oravia ja lintuja, Heltelä kuvailee.
Hautausmailla näkee myös lenkkeilijöitä.
– Ainoa, mikä näissä lenkkeilijöissä, sauvakävelijöissä, polkupyöräilijöissä tai koiranulkoiluttajissa on, niin toinen haudalla kävijä saattaa kokea ne loukkaavina, Aho sanoo.
– Jos minulta kysytään, voiko hautausmaalla juosta tai lenkkeillä, niin sanoisin, että tärkeintä on, että kunnioittaa. Että jos joku on haudalla, niin kävelee sen kohdan. Tai jos tulee hautajaissaattue, niin seisoo sen ajan ja kumartaa saattueeseen päin. Ja jos pyöräilee, niin se on sitten sellaista sunnuntaipyöräilyä ja isompia kulkuväyliä pitkin, Heltelä sanoo.