"Hävettää sun puolesta" – Laineelta hyytävä heitto HIFK-körmyn kuumennukseen

1.03607601
Patrik LaineAll Over Press
Julkaistu 23.04.2016 06:45
Toimittajan kuva

Jouni Munukka

jouni.munukka@mtv.fi

@jmunukka

HIFK:n ja Tapparan välisen neljännen finaaliottelun alkulämmittelyssä nähtiin henkistä sodankäyntiä.

Vierasjoukkueen lähes kaksimetrinen nuori kolossi Miro Karjalainen luisteli Tapparan nuoren tähden Patrik Laineen luo ja aloitti pienen keskustelutuokion.

19-vuotias Karjalainen ei ole pelannut finaalisarjassa otteluakaan ja liigatasolla otteluiden yhteismäärä HIFK:ssa on kaksi.

Lainetta tilanne tuntui huvittavan ottelun jälkeisessä haastattelussa.

- Se tuli selittämään, että ei ole viime aikoina osunut maalia kohti. Kuulemma hävettää minun puolestani. Ihan hyvä kuitti tämä matsi. Näytin, että osun sinne mihin pitääkin, Laine sanoi viileästi pelin jälkeen.

Maali oli Laineelle ensimmäinen finaaleissa HIFK:ta vastaan.

Yllä olevassa videossa Laineen ja Karjalaisen välinen episodi sekä ottelun huippuhetket.

Tuoreimmat aiheesta

Tappara