Hector onnittelee Mustajärveä: Palkinto ansaitusti vanhan liiton äijälle!

hector
Lehtikuva
Julkaistu 07.08.2015 19:07

MTV VIIHDE

Suomirockin legenda Hector on sitä mieltä, että tämän vuoden Iskelmä-Finlandia meni oikeaan osoitteeseen.

Hector, eli Heikki Harma, onnittelee tyytyväisenä Pate Mustajärveä, jolle ojennettiin tänään perjantaina vuoden 2015 Iskelmä-Finlandia -palkinto. 

– Onneksi olkoon Mansen jätkälle! Hector toivottelee mielissään. 

Iskelmä-Finlandia jaetaan vuosittain muusikoille, jotka ovat tehneet mittavan työn kevyen musiikin parissa. 

– On ilo onnitella, kun vanhan liiton äijä saa tuollaisen palkinnon, ja todella ansaitusti, Hector hehkuttaa.

Hectorilla on itsellään käynnissä kirjoittamisen vuosi, sillä hän työstää tällä hetkellä muistelmiaan. Ensi vuonna häämöttää taitelijauran 50-vuotissjuhlavuosi. 

– Ensi vuonna on luvassa kiertuetta ja levyä, Hector paljastaa. 

Ensi vuodesta on tulossa jopa niin kiireinen, ettei jo pitkään tulevaisuudessa siintäneeseen lonkkaleikkaukseenkaan ehdi.

– Lonkkaleikkaus on jossain vaiheessa edessä, mutta ei lähiaikoina. Toipumiselle ei juhlavuonna ole oikein aikaa. Vanhana uimarina kuitenkin uin, mutta myös kävelen ja käyn salilla, rocklegenda kertoo voinnistaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki