Siellä tehtiin läksyjä ja makoiltiin laverilla – siellä paettiin henkensä edestä ja estettiin venäläisten pääsy syvemmälle Suomeen. Sotaveteraani Heikki Talvela menetti neljä luokkakaveriaan jatkosodassa.
Heikki Talvela askeltaa rivakasti maastossa eteenpäin. Ympärillä sinkoilee tykistötulta ja konekiväärisarjoja.
Ammusten yli kuuluu moottorin jylinää, joka lähenee lähenemistään. Heikki vilkaisee olkansa yli: venäläiset maataistelukoneet alkavat tulittaa päin.
Hikikarpalot kirpoavat otsalla, askeleet tihenevät entisestään. Vihollisen koneet kaartelevat pakenevien suomalaisjoukkojen yllä vain sadan metrin korkeudessa.
Yksi viuhahtaa ohi. Heikki vilkaisee ohjaamoon: aivan kuin lentäjä virnistäisi hänelle.
Halusi päästä sotimaan
Siitä on nyt lähes 70 vuotta, kun Heikki juoksi henkensä edestä Aunuksen rintamalla Itä-Karjalassa. Hänen ikäluokkansa kutsuttiin jatkosotaan paria vuotta aikaisemmin 1942, kun rintamalla tarvittiin täydennystä. Heikki oli silloin 18-vuotias lukion kakkosluokkalainen.
– Ei minua pelottanut. Ajattelin ajan hengen mukaisesti, että täytyy päästä miehen töihin. Mukana oli myös seikkailunhalua. Ennemminkin pelotti, ettei olisi kelvannut mukaan, Heikki kertoo.
Nuorimies aloitti palveluksensa Karjalankannaksella ja jatkoi sieltä Aunukselle. Samaan aikaan sotaan lähti yhdeksän muutakin luokkakaveria, vain pari nuorempaa poikaa jäi tyttöjen kanssa jatkamaan lukuja.
Rintamalla joukko jakaantui. Kotiin palasi luokan kymmenestä pojasta kuusi.
Teki odotellessa läksyjä
Heikki kuului kenttätykistön rykmenttiin seitsemän, patteriin yhdeksän. Hän toimi tykinsuuntaajana, -johtajana, -laskijana sekä aliupseerina. Rintamalla käytiin enimmäkseen asemasotaa: kummankin puolen linjat siis pysyivät pitkään paikallaan.
– 90 prosenttia ajasta odotettiin koko ajan jotain: milloin ruokaa, milloin lomaa, milloin vartiovuoroa. Makoilimme korsun laverilla ja pelasimme korttia, Heikki sanoo.
– Töitäkin toki tehtiin, kaivoimme esimerkiksi ampumahautoja ja teimme esteitä.
Heikki oli tuonut kotoa mukanaan koulukirjoja. Hän teki saksan käännöstehtäviä kaminan tai kynttilänliekin valossa rasvaisen pöytäpahasen päällä. Opettaja lähetti ne punakynättyinä takaisin.
– Jollain tavalla opiskelu oli sisäinen pakko, sillä tiesin, että luokan tytöt olivat päässeet jo pitkälle ja valmistuneet ylioppilaiksi, Heikki muistelee.
Keitto on Suomen armeijan perinteistä ruokaa kautta aikojen.
Elettiin keitolla ja korpulla
Muonakuski toi hevoskyydillä ruokaa kaksi kertaa päivässä.
– Aamupäivisin saatiin puuroa ja mehukeittoa, viiden tienoilla milloin mitäkin soppaa. Korsun nurkassa oli näkkileipälaatikko. Kuivamuonat, kuten voi, sokeri ja makkaraviipaleet jaettiin iltaisin – niitä naposteltiin sitten aamulla, Heikki kertoo.
Vartiovuoroissa partioitiin kaksi kertaa vuorokaudessa kaksi tuntia kerrallaan.
– Ei siellä auttanut nukahtaa. Pelottavinta oli mennä edes jotenkuten valaistusta korsusta pimeään talviyöhön. Mitään ei nähnyt, ennen kuin silmä tottui hämärään. Minulla oli tapana nojata ensin hetki kaivannon seinään, että ainakin selkä olisi turvassa.
Pelastuivat saarroksista
Kesäkuussa 1944 venäläisten suurhyökkäys alkoi. Heikki ja muut sotilaat vetäytyivät Aunuksesta U-linjalle Laatokan pohjoisnurkkaan, jossa hyökkäys onnistuttiin pysäyttämään.
Jatkosodan aikainen juoksuhauta.
– Se oli yksi pelottavimmista kokemuksista. 30 000 suomalaista oli jäämässä saarroksiin, ja venäläisiä nousi Laatokalla laivoista maihin.
Miehet vaelsivat parikymmentä kilometriä noin 14 tunnissa.
– Puolet tykeistä jäi matkalle, mutta maastoa kiertämällä onnistuimme pelastautumaan. Pahin paikka oli Aunuksen aukealla, jossa on yli kymmenen kilometriä suojaamatonta maastoa. Pääsimme pois vain rankkasateen turvin.
Kaikki eivät kuitenkaan selviytyneet. Heikki oli taluttanut kuumehoureista vänrikkiystäväänsä jo hyvän tovin turvaan, kun miehen yritys nousta vähäksi aikaa lepäämään hevosten vetämien tykkilavettien päälle koitui kohtaloksi.
– Kaveri kaatui tykin alle ja kuoli sotasairaalassa seuraavana päivänä.
Heikki Talvela.
Veteraanille maitoa
Heikin rintamatyö päättyi kuukausi suurhyökkäyksen jälkeen, heinäkuussa 1944 sodan vielä jatkuessa. Hän oli saanut komennuksen Upseerikouluun.
Kun rauha vihdoin koitti, monet rintamalla taistelleet – Heikki mukaan lukien – olivat vielä alle 21-vuotiaita, eli silloisten asetusten mukaan alaikäisiä.
– Eräälle veteraaniystävälleni annettiin hänen sodasta palattuaan lasten maitokortti.
Ei sodasta lapsia kuitenkaan tainnut palata.
Kuvat: Colourbox.com, Heikki Talvelan kotialbumi
Piia Simola/Studio55.fi
Vaiettu salaisuus: Suomalaiset sotilaat koukuttuivat huumeisiin
Vihollinen joen toisella puolella – Näin venäläiset juopottelivat ja levittivät propagandaa
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.