Suomi, 2002. Ohjaus: Kaisa Rastimo. Käsikirjoitus: Kaisa Rastimo, Marko Rauhala. Kuvaus: Tuomo Virtanen. Leikkaus: Kaisa Rastimo. Tuotanto: Marko Rauhala, Sinikka Usvamaa. Pääosissa: Katriina Tavi, Tilda Kiianlehto, Minna Suuronen, Antti Virmavirta. Kesto: 75 min.
Lastensatujen filmatisoinnin tavallisin koetinkivi on saada taika ja tunnelma siirrettyä tekstistä toimiviksi liikkuviksi kuviksi. Kaisa Rastimo on onnistunut tässä varsin hyvin. Hän on loihtinut värikkään ja viehkeän maailman poimien Sinikka ja Tiina Nopolan kirjasta elokuvaansa sopivan annoksen satua, arkirealismia ja peppipitkätossumaista anarkiaa. Nopoloiden ihastusta herättäneen kirjasarjan päähenkilöt ovat epäitsekäs ja lapseksi liian tunnollinen Heinähattu sekä hänen jästipäinen ja särmikäs sisarensa Vilttitossu.
Elokuvassa todellisessa maailmassa ja satumaailmassa eletään ristiriidattomasti rinnakkain. Kattilakosken perheen äiti ja isä ovat periaatteessa tavallisia ja kunnollisia ihmisiä; he ovat melkein aina kotona mutta silti poissaolevia. Isä tutkii päivästä toiseen perunoita ja puhuukin niistä koko ajan. Äidiltä eivät kotityöt suju, ja hän haikailee koko ajan palaavansa työelämään. Kun uusavuton äiti koettaa välillä selvitä kotiaskareista, siitä aiheutuu entistä suurempi sotku. Tytöt pakenevat kaaosta naapurin Alibullenin neitien luokse, jossa leikitään, kuunnellaan lapsia, leivotaan ja syödään terveellisen perunan sijasta spaghettia niin paljon kuin vatsa vetää - eikä puhuta perunasta sanaakaan. Rastimo osoittaa aika napakasti, ettei vanhemmuuteen riitä pelkkä fyysinen läsnäolo.
Kattilakosken perhe ajautuu kriisiin, kun perheenpään virkaa hoitanut Heinähattu saa kaikesta kiltteydestä ja toisten ymmärtämisestä tarpeekseen. Ankarin opetus Rastimon ja Marko Rauhalan käsikirjoittamassa tarinassa annetaan aikuisille. Liian moni lapsi joutuu nykyisin vetämään aikuisen roolia kaikkine huolineen ja vastuineen. Elokuvan puheenvuoro oikeudesta lapsuuteen ei ole siis ollenkaan turha.
Ihastuttavat pikkutytöt, Katriina Tavi ja Tilda Kiianlehto, tekevät Heinähatusta ja Vilttitossusta henkeviä, hauskoja ja suruineen sydäntäsärkeviä lapsia. Molemmat ovat todella sielukkaita ja läsnäolevia lapsinäyttelijöitä. Myös Minna Suuronen ja Antti Virmavirta Kattilakosken isänä ja äitinä tuovat tarinaan hillittyä huumoria. Lavastuksen, pukujen, maskeerauksen ja äänimaailman yhteistyönä syntynyt sadun ja toden liitos on saumaton ja kiehtova. Satumaisten hahmojen (Alibullenin neidit) ja tavallisten pulliaisten yhteensaattamisessa on sen sijaan jotakin kitkaisen väkinäistä. Elokuvan perusvire ei ole surullinen, mutta sen käsittelemät asiat joskus niin hirvittävän tosia, että aikuistakin itkettää. Elokuvan katsominen olisi terveellistä monelle äidille ja isälle.
Teksti: Minna Karila
Kuva: FS Film