Kilpailukykytoimet eivät voi odottaa enää yli vuotta. Työeläkemaksuja tulisikin väliaikaisesti alentaa jo ensi vuoden alusta. Ratkaisu tukisi niin yritysten kilpailukykyä kuin palkansaajien ostovoimaa ja työllisyyttä, kirjoittaa eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Heinäluoma MTV:n Nettivieras-kirjoituksessaan.
***
Suomen taloustilanne jatkuu edelleen vaikeana. Ensivuodelle ennustetaan kivuliasta nolla-jotakin kasvua eikä senkään toteutuminen ole varmaa.
Siksi onkin kummallista, että Sipilän hallitus puhuu kiireestä työmarkkinaneuvotteluissa, mutta esittää itse toimia, jotka tulisivat voimaan vasta vuoden 2017 alusta. Hallituksen suunnitelmissa on siis säilöä Suomi odottamaan vuodeksi vaikka niin pääministeri kuin muutkin ministerit ovat puhuneet, ettei aikaa vatulointiin ole.
***
Eläkemaksujen alentaminen olisi nopeavaikutteinen keino kilpailukyvyn parantamiseen. Eläkemaksujen väliaikaisesta alentamisesta voitaisiin sopia osana kattavasta työmarkkinaratkaisusta. Tavoitteeksi tulisi asettaa laaja kokonaisuus, joka tukisi yritysten kilpailukykyä, työllisyyttä ja palkansaajain ostovoimaa.
Kilpailukyvyn tukeminen juuri välillisten työvoimakustannusten alentamisen kautta oli alkuperäisen työmarkkinajärjestöjen EMU-sopimuksen mukaista. Vuoden 1997 EMU-sopimuksessa sovittiin puskurirahastojen keräämisestä sekä eläkkeisiin että työttömyysturvan rahoitukseen. Työttömyysvakuutusrahastossa puskurointia on käytetty sovitulla tavalla. Eläkerahastoinnin puolella puskurin käytöstä ei ole voitu tähän mennessä sopia.
Eläkerahastojen puskurointi sallisi eläkevakuutusmaksujen 0,8 prosenttiyksikön alentamisen. Maksun alentamiseen on kaksi vaihtoehtoa: laittaa koko summa työnantajamaksun pienentämiseen tai jakaa alennus puoliksi työnantajain ja puoliksi palkansaajain kesken.
***
Väliaikainen alennus voisi olla voimassa kolme vuotta: kaksi vuotta täysimääräisesti ja kolmantena vuotena puolitettuna. Tänä aikana muut kilpailukykyä tukevat toimet ehtisivät vaikuttaa ja työllisyyskehityksen parantuessa voitaisiin asteittain palata rahastoinnissa kestävälle tasolle.
Eläkemaksut alentamisella olisi monia myönteisiä vaikutuksia. Se tukisi suoraan yritysten kilpailukykyä ja parantaisi myös merkittävästi valtion ja kuntien taloutta. Jos alennus koskisi myös palkansaajamaksuja, olisi tällä myönteinen vaikutus palkansaajain ostovoimaan ja sitä kautta kotimarkkinoihin ja työllisyyteen. Palkansaajamaksuja alentaminen lisäisi myös valtion ja erityisesti kuntien verotuloja, sillä maksu on verotuksessa vähennyskelpoinen. Ja verotuksessa vähennyskelpoisen maksun alentaminen lisää verotuloja.
TYEL-maksujen alennusta on vastustettu sillä perusteella, että se vaarantaisi nuorten eläkkeitä. Väite ei ole perusteltu, sillä nuorten eläketurvan tärkein tekijä on paluu korkean työllisyyden yhteiskuntaan. Jos mitään ei tehdä ja työttömyys jatkuu nykytasolla, eivät myöskään eläkerahastot kartu. Ja toisaalta, jos työmarkkinajärjestöt sopiessaan maksun väliaikaisesta alentamisesta sopivat myös paluuaikataulusta riittävään rahastoitiin, ei pysyvää vajetta nyt lähes 200 miljardin euron rahastoihin synny.
Käynnissä olevien työmarkkinaneuvottelujen osana työmarkkinajärjestöjen tulisikin sopia ensi vuoden alussa voimaanastuvasta eläkemaksuista väliaikaisesta alentamisesta.
Jotta eläkemaksujen alennus voi astua voimaan jo ensi vuoden alusta, ratkaisu tarvitaan kuluvan marraskuun aikana. Jos tässä myöhästytään, on ensi vuosi menetettyä aikaa.
Kaikki kolme palkansaajajärjestöä ovat ilmoittaneet valmiutensa pitkään työmarkkinaratkaisuun. Konkreettisimmin tarjouksen on tehnyt SAK, jonka sopimusehdotus tuottaa kilpailukyvyn yli yhdeksän prosentin paranemisen.
***
Valtiovarainministeriön aikaisempi valtiosihteeri kirjoitti aiemmin (HS 6.10.), että jos hallitukselle ei kelpaa tällainen linjaus, pitää kai uskoa, että hallituksen tavoitteena tosiaan on sopimusyhteiskunnan murtaminen. Raimo Sailaksen arvioon on helppo yhtyä.
Maan hallitus vastaa talouspolitiikan kokonaisuudesta. Pääministeri Sipilä on sanonut yrittäneensä ns. yhteiskuntasopimusta kolme kertaa ilman tulosta. Nykyistä pääministeriä ja hänen hallitustaan - kuten edeltäjiäänkään - ei arvioida yritysten vaan tulosten perusteella. Nyt kannattaisi lopettaa puhuminen epämääräisestä ns. yhteiskuntasopimuksesta, ja keskittyä siihen, mikä vaikuttaa tässä ja nyt. Suomi tarvitsee kilpailukykyä ja työllisyyttä tukevan laajan työmarkkinasopimuksen.
Kuten eräs kokenut työmarkkinavaikuttaja sanoi: jos näistä aineksista ei saa maalia aikaiseksi, kannattaa vaihtaa laukaisijaa, ei maalivahtia.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on esittänyt, että entisen työministerin ja arvostetun ammattiyhdistysjohtajan Lauri Ihalaisen osaamista käytettäisiin neuvotteluissa. Hallitus ei ole tähän aloitteeseen virallisesti tarttunut. Tiettävästi Ihalainen on kuitenkin auttanut pääministeriä hakemaan sopuratkaisua ja luopumaan sanelulinjasta.
Jos hallitus ei nopeasti saa aikaan työllisyyttä tulevaa työmarkkinaratkaisua vaan valitsee perustuslain kannalta kyseenalaisten pakkolakien tien, on Suomi pitkään kaltevalla pinnalla. Se ei ole kansakunnan etu, vaikka eräät äärimmäisainekset näyttävät tätä kehitystä toivovan.