Heinolassa epäillään sittenkin ihmiskauppaa – juttu syyteharkintaan

Ihmiskauppa euro ravintola
Hämeen poliisi aloitti tutkinnan toukokuussa yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa sen jälkeen, kun ravintolatyöntekijä oli kertonut kirjeessä työoloistaan. Kuvituskuva.
Julkaistu 11.02.2016 11:00

MTV UUTISET - STT

Heinolassa ravintolatoiminnassa epäillyn ihmiskaupan esitutkinta on valmistunut, ja tapaus siirtyy syyteharkintaan.

Hämeen poliisi aloitti tutkinnan toukokuussa yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa sen jälkeen, kun ravintolatyöntekijä oli kertonut kirjeessä työoloistaan. Viime keväänä poliisi ehti jo kertoa, ettei ihmiskaupparikosta enää epäillä.

Työsuojelutarkastusten perusteella tutkinta kuitenkin vielä kääntyi niin, että asia siirtyy syyttäjälle ravintolatoiminnasta vastanneen epäillyn osalta, poliisi kertoi torstaina. Kolmesta epäiltynä kuulustellusta kahta muuta ei enää epäillä rikoksesta.

Kaikki kolme ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Ihmiskaupparikoksen lisäksi vaihtoehtoiseen syyteharkintaan menee epäily kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos