Heiskanen jälleen valokeilassa – Jantuselle liigauran avausmaali

Miro Heiskanen onnistui maalinteossa illan ottelussa.
Miro Heiskanen onnistui maalinteossa illan ottelussa.Matti Raivio/All Over Press
Julkaistu 14.11.2017 21:46

MTV SPORT-STT

Puolustajalupaus Miro Heiskanen venytti tiistaina kotiotteluiden maaliputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi jääkiekkoliigassa, kun HIFK kukisti Pelicansin 5–1.

Heiskanen viimeisteli 2–0-maalin toisessa erässä. HIFK:lle kotivoitto oli jo seitsemäs peräkkäinen.

– Jatkossakin pitää pelata kovaa ja joukkueen täytyy pitää kiekkoa. Siten kotivoittoputki jatkuu, Heiskanen tuumi.

Heiskanen on tehnyt loka-marraskuussa 11 ottelussa pisteet 7+4=11. Viime viikonloppuna nuorukainen debytoi A-maajoukkueessa.

– Ei ole helppoa tulla maajoukkueesta tänne hienon turnauksen jälkeen. Pieni henkinen puhallus ja välipäivän jälkeen tänne. Vaatii nuorelta mieheltä paljon, kehui HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

Pelicansin ainoan maalin teki Marko Jantusen poika Jonne Jantunen, jolle maali oli ensimmäinen liigassa.

– Totta kai ensimmäisestä liigamaalista nauttii, mutta joukkue edellä tässä mennään. Oma peli on vielä vähän ailahdellut, seitsemännessä liigaottelussaan osunut Jonne Jantunen mietiskeli.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga