Big Game -elokuvan ohjaaja Jalmari Helander aikoo viedä Suomeen saapuvan brittinäyttelijä Ray Stevensonin kaljalle.
Jalmari Helanderin ohjaaman kotimaisen Big Game -elokuvan yksi päänäyttelijöistä saapuu vieraaksi Suomeen. Britannialainen Ray Stevenson osallistuu Suomen kutsuvierasensi-iltaan 18. maaliskuuta.
Helanderilla on jo suunnitelmat valmiina muun muassa Rooma-sarjasta tutun Stevensonin varalle.
– Ajattelin juoda hänen kanssaan vähän kaljaa, Helander letkauttaa.
Stevensonin ja Samuel L. Jacksonin lisäksi elokuvaa tähdittävät muun muassa Täydelliset naiset -sarjasta tuttu Felicity Huffman ja Alias-tähti Victor Garber. Heidän kanssaan Helander ehti keskustelemaan ennen kuvauksia reilun tunnin.
– Oli aika tiukkaa settiä, eli hirveästi ei tullut kotiasioista juteltua.
Stevenson esittää elokuvassa Yhdysvaltain presidentin henkivartijaa.